Meillä oli kukkatennarit ja hiekkaa hiuksissa

Tiistaina oli työterveystarkastus ja huumetesti, sillä työnantajani vaatii todistusta työterveydestä sekä negatiivista tulosta huumetestistä, jotta työsuhde jatkuu. Näin siis kaikilla pidempään määräaikaiseen tai vakituiseen työsuhteeseen tulevilla. Tiedän, että mitään luvattomia aineita minusta ei löydy, ei millään, siitä olen pitänyt huolta, mutta myös luvalliset lääkeaineet voivat aiheuttaa positiivisen tuloksen, mikäli en ole kertonut käyttäneeni niitä kahden viime viikon aikana. Mietin kuumeisesti, olenko käyttänyt mitään muuta kuin ibumaxia, enkä keksi mitään. Työterveyshoitaja on varsin asiallinen, jopa vähän pelottavissa määrin, enkä osaa lukea sitä yhtään. En tiedä, katsooko se minun soveltuvan työhön. Se huomautti hyvin napakasti painosta Tää paino ei saa sitten yhtään ainakaan laskea. Tiedän, mutta täti hyvä, se on normaali! Lisäksi verenpaine oli hieman koholla, minkä vuoksi sain uuden ajan ensi kuulle.

Mikäli en saa puoltavaa todistusta työterveydestä, en tiedä, mitä teen. Lopetan varmaan syömisen. Koska sitten minulla ei ole mitään pysyvää, mitään elämää rytmittävää eikä mitään, millä maksan vuokran. Ja se häpeä, ei varmaan tarvitse haaveilla samoista töistä enää, mikäli joutuisin nyt lopettamaan koeajalla. Minulla on mennyt nyt ihan älyttömän hyvin, olen saanut lopetettua oksentelun ja paastot, hysteriakohtaukset kaupassa ja isoimmat läskiahdistukset. En varsinaisesti pidä vartalostani, mutta se ei ole mielessäni päälimmäisenä. Minä kestän tämän kyllä, kun minulla on syy kestää. Älkää viekö minulta sitä syytä. Juuri nyt minä osaan arvostaa vartaloani, sitä että se toimii juuri niin kuin sen pitää, se kestää ja selviytyy, minä voin luottaa siihen. En siis pidä sen muodosta ja koosta, mutta sen käyttöominaisuudet ovat nyt ne tärkeimmät, ja ne ovat paremmat kuin varmaan vuosiin. Tämä työ lisää minun hyvinvointiani hyvin paljon.

En tiedä, koska saan varmuuden. Huumetestin tulokset saan seuraavalla käynnillä parin viikon päästä, toivottavasti myös saan sen todistuksen, että voin jatkaa. Sillä sitten minä voin luottaa siihen, että työt jatkuvat niin pitkään kuin haluan, ja silloin minä tiedän, että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

Kaupunkini kauneus

Synnyinkaupunki lokakuussa, noin viikko sitten ja vähän sen jälkeen. Tunnistakoon ken tunistaa.
Tämä kaupunki on nähnyt minun kasvavan, pienenevän ja kasvavan jälleen.

Sen katujen asfaltille minun raitani ovat itkeneet punaisia pisaroita,

sen puistot ja pienet kujat ovat todistaneet tuskaa ja nautintoa,

siellä on kuitenkin koettu

ne suurimmat seikkailut.

Maailman paras pyörä.

Kuiskaa minulle aurinko

Lenkillä koiran kanssa hyvä olo kuplii kevyesti tuolla sisällä. Välillä on vaikea uskoa, että todella asun täällä, tällä ihanalla alueella. Pienet tutkimusretket lähiympäristöön saavat pienen hymyn huulille, ja vähän aikaa taas minun on hyvä olla.

Ei elämä ole täydellistä, mutta tuskin se koskaan voi ollakaan. Moni asia menee edelleen päin vittua, mutta olen jopa hieman onnellinen. Huominen ei ahdista juurikaan, ja vaikka hetkittäin mieli on musta ja tahmea, se menee yleensä ohi. Perusasiat ovat kai kunnossa: minulla on ihana koira, kiva asunto upealla alueella ja kuitenkin aika lähellä keskustaa, minulla on työ, josta pidän. Vaikka varmaa työtä on vasta kaksi viikkoa tiedossa, niin luotan vakaasti siihen, että talvilomalistojen tultua tekemistä riittää, kun minulle kerran niin luvattiin. Olen jopa innoissani tästä työstä, eikä se ahdista ollenkaan kuten vielä pari vuotta sitten. Olen saanut uusia haasteita, ja asemani esimiesten silmissä näyttäisi nousseen. Pidän esimiehistäni ja rekrystä, ja se tunne, että on oikeasti hyödyllinen, on itse asiassa aika mukava.

Vaikka läskit ahdistavatkin, niin enimmäkseen pystyn kuitenkin elämään sen tunteen kanssa. Se ei ole ylivoimainen, ja tiedän, etten ehkä olisi parhaimmillani tässä työssä kahdeksan kiloa kevyempänä. Sitä paitsi olen saanut painon pieneen ja hitaaseen laskuun. Vauhti on turvallisen hidas, ja tämä peli tuntuu kerrankin olevan minun hallinnassani. Uskon, ettei sen tällä kertaa tarvitse mennä yli, että voin säilyttää työkykyni ja oppia ehkä jopa sietämään fyysistä itseäni ainakin siinä määrin, ettei elämä ole pilalla jokaisesta ylimääräisestä suupalasta.

Välillä pelottaa, että putoan, että kaikki kaatuu taas ja tämä peli vie minut mennessään liian syvälle. Pelkään, että tulevaisuus mustuu, että jääkaapin kutsu käy voittamattomaksi, terästä tulee ainoa ystävä ja menetän otteeni kaikkeen hyvään. Mutta nyt kun asiat ovat paremmin, aion nauttia siitä ja pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä, jota en tahdo menettää.

Tämmöinen kaveri tuli vastaan viime viikolla.