Lääkäri on rauhallinen ja itsevarma ja minä istun tuolissa kun se kirjoittaa koneelle ja soittaa puhelun. Vessaan saan mennä kun en laita ovea lukkoon ja lääkäri odottaa oven takana. Punapukuiset miehet tulevat hakemaan ja sitten mennään taas.

Aurinko paistaa ikkunan takana elottomille pelloille, mutta ovi on lukossa enkä pääse pois. Tupakkahuoneen seinään kettingillä kiinnitetty sytkä on melkein irti. Ilmoitan, etten pääse viettämään äitienpäivää mutten kerro, missä olen.

Välillä on vaikea päättää, makaisiko selälteen vai mahalteen. Ne vievät multa myös vyön pois ja antavat lääkettä, joka vaivuttaa syvään uneen. Herätessäni olen edelleen täällä. Lukkojen takana vailla ulospääsyä. 

Terapeutti korottaa ääntään. Ei se vihainen ole, vaan huolissaan. Se tahtoo nähdä kuvia ja sanoo, että pitää mennä lääkäriin, mutta en minä mene. Töissä pomo sanoo, että en tiedä mitä sä vedät, mutta haluan samaa. Uuden lääkityksen kanssa mieliala on parempi ja aika kuluu aivan uskomattoman hitaasti. Ehdin tehdä päivän työt jo ennen päiväkahvia. Aamut ovat kamalan pitkiä ja olenkin usein töissä aikaisin. Ainakin minulla on työ mihin mennä ja mistä tykkään. 

Dragons

Eräänä iltana menen liian pitkälle enkä voikaan enää hoitaa itse kenenkään tietämättä, vaan siivoamiseen tarvitaan kirurgia. Saan kiireellisen lähetteen ihonsiirtoon ja psykiatriselle. Sairaalassa saan viimein levätä, ja silloin kaikki ahdistus ja kipu hyökkäävät. Itken räkä poskella ja hoitaja tuo syömättömän ateriani takaisin eteeni. 

Osastolla ne ottavat minulta kaikki hakaneulat, sytkät ja vyön. Ja aivan syystä. Lääkäri sanoo, että olen jo aikuinen ja pärjännyt tähänkin asti, joten mun pitää ihan itse osata syödä. Saan valmiin tarjottimen eteeni viisi kertaa päivässä, mutta syömättä jättämisestä ei seuraa mitään. Se vain siivotaan pois. Tiedän, ettei sen pitäisi olla niin, mutta salaa olen riemuissani. 

Välissä on ollut kai ihan hyviäkin aikoja, mutta minä olen taas tässä. 

Se koskee ketä tahtoo

Yöllä se luulee että yritän ottaa suihin sen mieheltä. Se huutaa ja raivoaa, minä pakenen omaan huoneeseeni. Kuulen huutoa ja satunnaisia sanoja jotka on rumia ja loukkaavia. Sitten sen juoksee huoneeseeni huutaen että tuu paneen mun miestä. Se paiskaa valot päälle ja kiskoo väkisin mut pois sängystä. Sen kynnet sattuu mutta sanat vielä enemmän. Se huutaa sen miehelle että pane therrua perseeseen nyt! Mies ei tee niin vaikka se pakottaa ja käskee ja mä jään sänkyyni itkemään enkä tiedä mitä tehdä. Huuto jatkuu, ja se karjuu mulle että sille ei sanota että irti musta. Että tää on sen koti ja se tekee täällä mitä se haluaa, koskee ketä haluaa ja jos ei sitä kestä, niin voi painua vittuun ja tappaa itsensä.

Pakkaan mukaani sen, mitä saan kerralla kulkemaan. Kaiken sen, mitä ei ole varaa menettää. Kun bussit alkavat aamulla kulkea, mä hiivin pois. 

Punkkaan jo kohta kolmatta kuukautta kaverin luona. Makaan sängylläni ja mietin, miksi mulla on vain yksi laatta opamoxeja mukana. En halua olla olemassa. Töihinkin pääsen vasta tiistaina. Kaapit ovat täynnä olutta viiniä suklaata tupakkaa mutta mulla on vain vajaa laatta rauhoittavia. Haluaisin viiltää polttaa hakata kadota pois, mutta mä makaan tässä ja olen hengissä.