Hard core laiffii

Eilinen meni kyllä ihan totaalisen pieleen. Sain kunnon bulimiakohtauksen illalla, ja maailma muuttui taas mustan mustaksi. Kaiken hoipuksi söin aamulla maustekakkua ison palan jäisenä. Tiedätte varmaan, miten helvetin paljon siinä on kaloreita! Olin ihan varma, että lihon ainakin MILJOONA KILOA sen takia. Vaan enpäs lihonut. Vaaka näytti äsken samaa kuin eilen ennen syömistä. Mutta jos en olisi sortunut, se olisi voinut näyttää vähemmän!


Jouduin tänään selvittämään ystävälleni, millaista elämää elän ja haluan elää. Hetken mietittyäni totesin, että hard corea. Elämän kuuluu mennä kovaa ja korkealta. Onhan siinä riskinä sitten pudota kanssa tosi korkealta, mutta riskit tekevät elämäästä jännittävää. Tylsyys on ehkä pahinta heti lihomisen jälkeen. Elämän pitää tuntua joltakin. Mieluummin vaikka pahalta kuin ei miltään.

Olen tavallaan saavuttanut jo ihanne-elämäni. Se ei tarkoita villiä ryyppäämistä joka viikko tai sellaista. Nykyelämäni koostuu iloisesta odotuksesta, pettymyksistä, äärimmäisistä tunteista. Ei aina tapahdu mitään ihmeellistä, mutta hurjia suunnitelmia on ainakin. Tunteet heilahtelevat nopeasti laidasta laitaan, mutta aina tuntuu joltakin. Elämään kuuluu niitä pieniä iloja, kun onnistuu ratkaisemaan tehtävän täydellisesti, jännittää tentin tuloksia, liftaa, tekee tehtäviä viime hetken paniikissa ja suunnittelee ensi kesän extreme interrailia. Ja tietysti syömisvammailu, rakas koirani ja täydellisyyden tavoittelu tekevät elämästä merkityksellistä. Ja tietenkin pohjaton tiedonjano.

Ihmissuhteet olen pitänyt aika pinnallisina täällä. Tuntuu turvalliselta ja helpolta syrjäytyä täällä omassa pesässäni. Eilen minuun tosin iski hirveä halu iskeä yksi tietty mies. Toisi vähän lisäjännitystä elämään. En kuitenkaan tee sitä, sillä en ole oikeasti kiinnostunut hänestä tai seurustelusta. Kunhan tekisi mieli leikkiä. En kuitenkaan ryhdy sellaiseen. Olisi julmaa leikkiä toisen tunteilla. Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun moinen juolahti edes mieleen. Missä vaiheessä olen vajonnut näin alas?

Olen tosiaan syönyt tänään vain sitä pahaa mutta kevyttä keittoa ja salaattia. Paino oli vähän pudonnut. Tiedän, että sunnuntai tulee olemaan syömisen osalta helvettiä, niin yritän varjella itseäni särkymiseltä Näin etukäteen. Huomenna keittoa, vihanneksia ja hedelmiä.

Olen tykännyt pitää syksyisin paaston, mutta tuntuu, etten voi nyt. Olisihan se jo myöhässäkin. Mutta siis kun järki meinaa lähteä, jos on syömättä päivätolkulla. Vaikka olo on muuten hyvä, niin fysiikka on vähän turhan korkealentoista, jos nälkä haittaa jo näköäkin.

Uusi lukija taas. <3 Tervetuloa! Jokainen uusi lukija ilahduttaa. Muistan tunteen, kun sain ensimmäisen lukijan. Jaa toisen. Ja teidät kaikki. Olette tärkeitä minulle jo plkästään sen vuoksi, että olette olemassa.

Nyt on mennyt paremmin syömisten kanssa muuten, mutta tänään otin tapahtumassa karkkeja, kun ilmaiseksi sain. Ja mikäs siinä, jos otinkin, mutta kun minä söin ne! Eilen oli lounaalla pinaattikeittoa. Kotona tein pahaa kasviskeittoa, jota olen syönyt eilen ja tänään. Juonut olen mehua ja vettä. Huomenna aion syödä keittoa ja vihanneksia. Jos pystyn pitään tämän linjan viikonloppuun asti, niin olen tyytyväinen. Viikonloppuna pidän juhlat, jonne tulee toistakymmentä sukulaista. Siellä on pakko syödä kaikkea paskaa.

Ensi viikkokin menee suhteellisen kevyellä linjalla. Toivottavasti.  On jotenkin turvallinen olo, kun on kaikki suunniteltuna. Alustava ateriasuunnitelma komeilee jääkaapin ovessa, vaikkei siellä ole edes mitään herkkuja. Siellä on tasan voita, sinappia ja koiranruokaa sekä kaksi purkkia pilaantunutta kermaa.  Ei se keittokaan hyvää ole, joten sitä ei tule mitenkään liikaa syötyä.

Sain vihdoin ostettua oikeat verhot keittiöön ja bambuisen pyykkikorin. Pesäni tulee pikkuhiljaa entistakin kodekkaammaksi. Ei tämä vielä valmis ole, kun ei toi opintotuki mitenkään liian iso ole...

Maailma on kaunistunut. Puut ovat valkeita ja pienet valkoiset häyhenet putoavat kohti ihmisen maailmaa. Ehkä ne ovat enkelten siipiä. Poimin kielelläni yhden, ja olen saanut sisääni palan taivasta. Hengitys huuruaa muistutuksena siitä, että elän ja hengitän. Joskus oikein pakahduttaa, kun katson tätä kaikkea.  Niin kaunista. Rauhallista. Hiljaista. Kylmää.

Ampukaa minut

Minä pidän kodistani. Onhan tämä aivan liian iso yhdelle tytölle (isollekin) ja koiralle, mutta olen jo tottunut. Olen asunut täällä jo - herranjestas, kaksi kuukautta! Eikä tämä edes tunnu mitenkään hirveän erilaiselta, kun äiti oli niin paljon poissa kotoa, kun asuin vielä heidän kanssaan.

Olen kuullut, että tätä aluetta pidetään pahamaineisena. Ymmärrän, mistä se tulee, mutta viihdyn täällä. Ihanat monipuoliset maastot suorastaan houkuttelevat tutkimusretkille, eikä keskustaan nyt mikään mahdoton matka ole. Minusta on ihanaa, kun voi vaikka joka päivä kävellä metsään, poimia sieniä ja marjoja (jos ei ole lunta, kuten pari päivää sitten oli), päästää koiran irti ka katsella, kuinka se tutkii maailmaa, joka on aina uusi ja mielenkiintoinen.

Minusta on mukavaa asua vähän huonomaineisessa lähiössä, jonka talokanta on enimmäkseen 70- ja 80-luvuilta. Siinä on tietynlaista rappioromantiikkaa, josta niin pidän. Vaikka onhan täällä toisinaan vähän ankeaa, kun talot ovat ruskeita ja harmaita, maa on ruskea ja taivas harmas. Sekin on omalla tavallaan kaunista.

Se, mikä ei ole sujunut, on syöminen. Tai oikeastaan se on sujunut vähän liiankin hyvin. Tyhmä Therru! Sen siitä saa, kun pitää kaapeissa liikaa ruokaa. Siellä saisi olla tasan kaurapuuropaketti, näkkäripaketti, raejuustoa ja hedelmiä Okei, alkoholijuomat sallittakoon sekä alle 5 kcal sisältävät juomat.

Vähän aikaa sitten meni muutama päivä jo tosi hyvin. Luulin, että arki alkaa sujua halutulla tavalla. Mutta ei!

Huh. toisinaan tunnen suurta tarvetta kirjoittamaan ihan mitä päähän pälkähtää. Yksin asuessa juttuseura on kovin vähissä, kun en ikinä tapaa opiskelukavereita vapaa-ajalla, eikä minulla sitten muita kavereita olekaan tässä kaupungissa. Käyn ihan höperöksi täällä itsekseni.