torstai 10. syyskuuta 2009


Kaikki meni niin kauan aivan loistavati, kun en syönyt. Sunnuntaina tapahtui kauheita, ja erinäisten tapahtumien johdosta minä söin. Illan makasin kippurassa sohvalla ja uikutin äidille kuolevani. Mahaan sattui niin kauheasti.

Siitä alkaen menetin kaiken kontrollin elämässäni. Koulussa olen käynyt juuri ja juuri tekemässä yo-kuuntelut ja pari tuntia lisäksi. Olen syönyt ja voinut pahoin ja vihannut itseäni. Sen kanssa karkasi mopo käsistä aivan totaalisesti. Annoin tiistaina hieman periksi ja kaivoin ystäväni Terän esiin. Olin antanut itselleni luvan tehdä kolme pientä viiltoa. Niiden lisäksi tuli kuitenkin erinäinen määrä isompiakin. Sama jatkui keskiviikkona ja tänä aamuna myöhästyin koulusta taas aika paljon, kun yksi iso reidessä ei suostunut lopettamaan vuotamista. Paikkaustarpeet loppuivat ja päädyin lähtemään kouluun todella epätherrumaisissa vaatteissa: mustilla paksuilla collegehousuilla. Haava kuivui housuihin kiinni ja repesi irti yhä uudestaan, ja vasta käytyäni kaupassa tekemässä lisäostoksia sain sen asettumaan.

En halunnut tehdä itsestäni jauhelihaa, mutta nyt inhottava vartaloni on haavoilla, kymmeniä viltoja. En pystynyt lopettamaan, vaikka olin päättänyt. Minun päätöksiläni ei ole enää mitään merkitystä. Asiat vain tapahtuvat aina joskus. Se minua pelottaa. En pelkää kipua eivätkä nämä jäljet itsessään ole vaarallisia, mutta ovat varoitus siitä, mitä voi tapahtua, kun kontrollini ei pidä. Minä voin tehdä mitä vain. Vai olenko se edes minä.

Palataan viime viikon perjantaihin. Kaikki ei ole sujunut E:n, rakkaimman ystäväni kanssa oikein hyvin. Perjantaina päätimme, ettemme tee mitään lopullista, mutta meidän on otettava etäisyyttä. Minun toimintani ruuan kanssa, siis syömättömyys, satuttaa ja ahdistaa E:tä liikaa. Hän ei kestä. Olen pelännyt tätä jo pidempään. On kiduttavaa olla koulussa ja nähdä häntä voimatta jutella ja olla yhdessä. Elämääni jäi suuri ja kipeä aukko siihen, missä E oli ennen. Sattuu. Sen myötä olen sulkeutunut lisää. En puhu muillekaan koulussa enää. Olen yksinäisempi kuin aikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti