Elän vapautta ja mahdollisuuksia, maistan hattaraa ja päästän sisällä pulppuavan nauruni ilmoille, ja se kaikki on aitoa ja rehellistä. Samanaikaisesti tunnen valtavaa ahdistusta suuresta koostani, jokaisesta saatanan lihotusta kilosta, joiden määrää en edes tiedä. Ahdistaa välillä jopa ne lihakset, joita elämä on jalkoihini tehnyt. Tunnen vihaa, vaikkei se ole ehkä yhtä polttavaa kuin vuosi sitten, tunnen häpeää ja kipua, painan pääni alas ja toivon, ettei kukaan katso. Tunnen iloa siitä, että olen viimein matkalla vapauteen ja samalla, enemmän kuin mitään muuta, minä haluan takaisin tuskaan.
maanantai 10. helmikuuta 2014
Tilaa:
Kommentit (Atom)
