Tilanne ei ole yhtään selkiytynyt

 

Elämä on ollut lähinnä ryyppäämistä. Pikkujoulukausi on vielä kiihkeimmillään. Lauantaina, siis tänään, on kahdet viimeiset. Sitten riitti, kiitos kaunis. Pahin oli ehkä keskiviikkona, kun oli ainejärjestön pikkujoulut. Otin juomakisan yhden pojan kanssa. Voitin tietenkin, eikä täällä ole kai enää kauhean montaa halukasta kanssani vastaavaan kisaan. Hassua, minulla ei ole edes hyvä viinapää. Se kisa oli kuitenkin rankka. Olin syönyt tiistaiaamuna viimeksi, enkä juonut illan aikana yhtään vettä. Kisan jo loputtua, kun olin juonut jo kaksi enenmmän kuin haastajani, jotkut vastuuttomat ihmiset ottivat oikeuden tarjota minulle vielä kaksi juomaa. Se oli menoa sitten.

En olisi ikinä selviytynyt itse kotiin. Onneksi P oli lupautunut taksiksi. Selvisin juuri ja juuri sen parisataa metriä hänen autolleen, mutta melkoisen horjuvasti. En ole aikoihin ollut niin humalassa. En edes muista, milloin viimeksi. Kiltti ihana P vei minut kotiin. Onneksi hän tiesi, missä asun, sillä itse en ollut enää ihan varma.

Syömiset ovat menneet pääosin melkein siedettävästi tällä viikolla. Kerran-pari päivässä olen syönyt, paitsi keskiviikkona ja torstaina. Torstaina pikkujouluissa söin suolapähkinöitä ja suklaata, siinä päivän syömiset. Tänään en syönyt kotona. Kävin pikaiseen entisessä kotikaupungissa, ja ajauduin kerran yksin kahvilaan (äidin kehoituksesta) ja söin focaccian ja kahvin. Illalla olin tapahtuman kahviossa vielä parin sukulaisen ja äidin kanssa, otin leivän (juusto, margariini, salaatti, kananmuna, tomaatti) ja palan maustekakkua. Kotona viedä nuudeleita. Kiitos vaan, huomenna vaaka taas irvailee kustannuksellani!

Joulu tulee. Ahdistaa. Inhoan jokajouluista syömistä. Rakastin jouluruokia, kunnes niistä tuli elämän ja kuoleman kysymys. Minä kuolen joka joulu.