Kuiskasin hiljaa huomiseen

Tämä on liian hidasta enkä minä jaksa odottaa tuloksia. minusta on tullut henkisestikin pehmeä ja löysä

Olen henkisestikin lihava.

Heikko, ja vihaan itseäni sen vuoksi.

Olkoonkin, ettemme enää koskaan naura

En ole saanut kirjoitettua tänne taas ikuisuuksiin. Hei taas, hengissä ollaaan. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Paino on jumittanut samassa lukemassa melkein tähän päivään asti. Olen syönyt tosi vaihtelevasti, mutta sillä ei näemmä ole ollut mitään vaikutusta painoon. Aika pelottavaa. Nyt on alkanut hyvin loiva lasku. Jos se vaikka kiihtyisi hieman muttei liikaa, jos olisin oikein kiltti tyttö?

Ingmanin päärynäkeitto on namia, se sokeriton tietysti. Olen sotkenut sitä jugurttiin ja kaurapuuroon. Taas yksi turvaruoka lisää. Hehe, eilen haumme Piisamin kanssa irtareita ja pitsat. Niinkin turvaruokapäivä. Hävettää, vaikka nautinkin ihan oikeasti niiden syömisestä. Tai ehkä se on juuri se mikä siinä hävettää.

Sain pienen homman yliopistolta. Siitä maksetaan palkkaa, ja sillä tienaan vähän vajaan tonnin tämän kevään aikana. Siis olettaen, etten onnistu möhlimään sitä. Oikein tervetullut lisä tähän kituuttamiseen. Lisäähän se sitten tietysti työmäärää, mutta enpä minä opintojeni kanssa äärirajoilleni joudu. En, kun sluibailen ja reputan vaan.

Pää oli täynnä asiaa, kun aloin kirjoittaa. Nyt en muista puoliakaan siitä kaikesta, mitä minun piti teille kertoa. Auttaisi ehkä, jos tietäisin, mitä haluaisitte tietää. No, olkoon. On jotenkin kumma tunne. En ole "kunnolla syömishäiriöinen", ei tunnu siltä. Silti en pysty syömään vapautuneesti, en nauttimaan ilman sitä ääntä takaraivossa, sitä ääntä joka käskee tehdä kaikkea pahaa. En osaa ajatella ruuasta neutraalisti, en hyväksyä täysin normaalipainoista  ruhoani (BMI vajaa 20). Tuntuu, että ajatukseni pyörivät ruuan ympärillä koko ajan, lasken kaloreita, grammoja, kiloja, päiviä. En ole tervekään siis. Tässä välitilassa tietämättä kuka olen.