Ei oikeastaan ole edes nälkä

En syönyt eilen mitään. Paino oli laskenut edellisestä punnituksesta yli kilon. Ihan hyvä alku. Kävin myös juoksemassa ihan pienen lenkin, jonka jälkeen hain kotoa kuivat päälle ja koiran messiin ja samalta seisomalta pikkulenkki koiran kanssa. Illalla tuntui niin hyvältä.

Tänäänkään en vielä ole syönyt. Loppuviikosta on kuitenkin tulossa vaikea: ainakin kolmena seuraavana päivänä on tiedossa sosiaalisia tilanteita, joissa on PAKKO syödä..

Alku

Kuten huomaatte, päätin purkaa tuntojani uuteen blogiini.

Elän hiljattain diagnosoidun syömishäiriöni kanssa arkea, joka ei ole niin hienoa kuin asiaan vihkiytymätön voisi kuvitella. Mieleni on tavallaan jakautunut; siellä on minä, joka haluaa elää hyvää elämää, syödä hyvin ja olla sinut itsensä kanssa. Mutta siellä on myös minä, joka kieltää ruuan ja syömisen, pitää väkisin valveilla ja pakottaa jatkamaan silloinkin, kun voimat ovat loppuneet. Se vahva minä.

Tiedän olevani normaalipainoinen (taas), ja silti (siksi) olen läski. Jokainen lisää tullut gramma on puhdasta, vihaista, lämmintä läskiä. Mun on päästävä eroon tästä hirveästä lihasta! Mitä enemmän syön ruuan sijasta itseäni, sitä paremmalta tuntuu.

Tervetuloa matkalleni, jonka päässä odottaa täydellisyys.