perjantai 22. tammikuuta 2016

Pohjaton

Ulkona on valkoista ja kaunista, etenkin öisin, kun minun maailmani herää. Vaikka työ on merkittävästi raskaampaa kylmässä, minä pidän siitä. Se kauneus ja pysähtyneisyys on sen arvoista, jopa sen, että täytyy syödä enemmän. Kun koirasta ei ole lenkkikaveriksi ja olen liian laiska lähteäkseni yksin, fyysinen työ on välttämätön. Pää pysyy kasassa ja ruoka mahassa.
 
Välillä naurattaa ja välillä itkettää, kun mietin omaa logiikkaani, tai oikeastaan logiikan irvikuvaa. Kaapissa kummittelee toista kiloa pähkinöitä, seitankinkkuainekset, siemeniä, kaikenlaista hyvää ja terveellistä. Kuitenkin pähkinät ovat liki mahdotonta ruokaa. Karkki on helpompaa, paljon helpompaa. Mikähän siinäkin on. Onko mahdollista, että juuri se terveellisyys pelottaa, se että pähkinöissä on pelkän sokerin sijaan oikeasti ravintoaineita.
 
Minä tiedän, että psykalla on sananen sanottavanaan pähkinöistä. Ja minä tiedän, että se on oikeassa. Senkin minä tiedän, että psyka ei voi tehdä tätä minun puolestani, ja itse en vain osaa. En pysty. Kuin seisoisin hyppytornissa katsellen vettä alapuolellani uskaltamatta koskaan hypätä. Välillä mietin, onko mitään järkeä viedä hoitavan tahon resursseja tällaiseen, kun en minä kuitenkaan koskaan pysty siihen. Toivoton tapaus. En minä aina haluakaan pystyä, mutta toisinaan itkettää, kun on niin kamala nälkä enkä uskalla syödä enempää. Joskus haluan sitä niin kamalan paljon, että sattuu.
 
Nälkä, niin turvallinen tunne kuin se onkin, on ihan hirveää. Kun heti ison, siis oikeasti todella suuren, lämpimän aterian jälkeen nälkä riipii sisuskaluja ja etenkin mieltä, kun se tuntuu kipuna nukkumaanmennessä, se kalvaa koko ajan taustalla. Vaikka kuinka lapan suuhuni ruokaa, lämmintä ja kylmää, nälkä ei mene pois vaan tekee minut päivä päivältä hulluksi. En usko, että sille riittää mikään.
 
Olisi vähän helpompi syödä riittävästi, jos ylipäätään mikään määrä olisi riittävästi. Mutta kun se on suuri musta aukko, ja kun sen aukaisee, se on täytettävä heti. Mutta kun mikään määrä ruokaa ei täytä sitä, se on aina yhtä ahnas ja pohjaton.


tiistai 5. tammikuuta 2016


Tänään siirsin blogin vanhasta profiilista uuteen. Tämä ei kuitenkaan ole uusi alku, ei uusi minä tai mitään muutakaan uutta. Kaikki on niin kuin ennenkin.