Se koskee ketä tahtoo

Yöllä se luulee että yritän ottaa suihin sen mieheltä. Se huutaa ja raivoaa, minä pakenen omaan huoneeseeni. Kuulen huutoa ja satunnaisia sanoja jotka on rumia ja loukkaavia. Sitten sen juoksee huoneeseeni huutaen että tuu paneen mun miestä. Se paiskaa valot päälle ja kiskoo väkisin mut pois sängystä. Sen kynnet sattuu mutta sanat vielä enemmän. Se huutaa sen miehelle että pane therrua perseeseen nyt! Mies ei tee niin vaikka se pakottaa ja käskee ja mä jään sänkyyni itkemään enkä tiedä mitä tehdä. Huuto jatkuu, ja se karjuu mulle että sille ei sanota että irti musta. Että tää on sen koti ja se tekee täällä mitä se haluaa, koskee ketä haluaa ja jos ei sitä kestä, niin voi painua vittuun ja tappaa itsensä.

Pakkaan mukaani sen, mitä saan kerralla kulkemaan. Kaiken sen, mitä ei ole varaa menettää. Kun bussit alkavat aamulla kulkea, mä hiivin pois. 

Punkkaan jo kohta kolmatta kuukautta kaverin luona. Makaan sängylläni ja mietin, miksi mulla on vain yksi laatta opamoxeja mukana. En halua olla olemassa. Töihinkin pääsen vasta tiistaina. Kaapit ovat täynnä olutta viiniä suklaata tupakkaa mutta mulla on vain vajaa laatta rauhoittavia. Haluaisin viiltää polttaa hakata kadota pois, mutta mä makaan tässä ja olen hengissä. 

On silkkaa tuuria, että olen tässä. Loppuvuosi oli synkkä ja minä vielä synkempi. Mun henki oli hiuskarvan varassa. Mutta mä tein sen. Mä olen tässä.

Jos ennen olin täynnä ahdistusta, niin nyt se on tyhjyyttä. Ei tunnu miltään. Mä kerron niille kasvot ilmeettöminä, kuinka humalassa päädyin jonkun leluksi, ja vaikka se silloin tuntui pahalta, nyt ei tunnu miltään. Kuinka ne sopi siinä sohvalla, kuka panee mua ekana. Ilmekään värähtämättä kerron kaikesta siitä, mitä minusta ei näe. Ei minuun satu. Hetken verran tämä on helpottavaa, ja lääkäri arvelee, että lääkitys on nyt kohdillaan. Että näin minä pärjään hetken.

Välillä uuvuttaa niin, etten jaksaisi nousta bussista pois. Joskus vedän aamiaiseksi vain viivan, että pääsen liikkeelle. Joskus en vain vittu saa syötyä, en vain jaksa tehdä sitä. Silti mulla menee nyt paremmin. En ehkä osaa nähdä toivoa, mutta teen niin kuin mun pitää. Katson lääkäriä silmiin, menen ajoissa terapiaan ja tunnustan ratelle kaikki syntini. Minä saan apua ja otan sen vastaan.