Ihoan joulua. Pakkopullaa ja muutakin syömistä. Lahjojen antaminen on ihanaa, mutta sitä voi tehdä ilman jouluakin. Kuvitelkaa (ja tiedättekin varmasti) ne ruokaa notkuvat pöydät, tuputtamisen, sen kauhean lämpimän löysän läskin, joka jouluisin aina virtaa kehoon, sen laiskuuden, ahdistuksen ja vihan.

Ja ne sanovat, että joulu on rakkauden juhla.

Kauhea viikko takana! Neljä tenttiä, joista ehkä yhdestä pääsen läpi. Inhoan itseäni. Nukkua en ole ehtinyt paljon paskaakaan. Olenkin käynyt pari kertaa ainejärjestön sohvalla sammumassa, kun kotona se ei vain onnistu. Tahattomia nukahtamisia on tullut liikaa. Nyt ehtisin nukkua, mutta mitä teen. No en ainakaan nuku. Yöllä taas irkkasin liian pitkään, ja aamulla nousin ajoissa, kun P kysyi, voisiko tänään tulla kylään. Ja tietenkin  voi!

Olen elänyt tämän viikon lähinnä pipareilla. Ei ole pää toiminut, kun olen käynyt kaupassa. Tiistaina päätin, että ostan jotain kunnon ruokaa. Ostin pipareita. Keskiviikkona otin kaverini L:n (poika) kauppaan mukaan, hän auttoi minua tekemään kauppalistankin, että tulee fiksua ruokaa. No, ostin pipareita ja energiajuomaa sekä pakastepasteijoita, jotka olen syönyt jäisinä. Eilen EN ostanut pipareita, mutta tänään ostin taas.

Olen vain ollut liian väsynyt. P on läksyttänyt minua siitä. Ja torstaina, kun pyörimme yliopiston aulassa, muutama poika ja Therru, ja mietimme, pitäisikö sitä vallan mennä syömään, P sanoi minulle, että syön aivan liian vähän. Siis mitä?! Ei hän voi siit' mitään tietää! Täällä on ollut niin kylmä, että vaatettakin on ollut niin paljon, että näytän tavallistakin norsummalta. Tänäänkin hän vähän kyseli, syönkö koskaan kunnolla.

Yksi poika kysyi minulta kerran suoraan, onko minulla syömishäiriö. Tunnustin. Hän sanoi epäilleensä sitä jo syyskuusta asti. Puhun kuulemma ruuasta melkein kuin muutkin, mutta jotain outoa siinä kuitenkin on. Hän oli tarkkaillut minua. Eikä minua edes haittaa, että hän tietää. Hän onkin ainoa tässä kaupungissa, joka tietää. Hän on uskomattoman älykäs, aivan omaa luokkaansa, ja erittäin luotettava. Ja sitäpaitsi hän paljasti oman salaisuutensa minulle.


Ahdistaa taas joulu.

Tilanne ei ole yhtään selkiytynyt

 

Elämä on ollut lähinnä ryyppäämistä. Pikkujoulukausi on vielä kiihkeimmillään. Lauantaina, siis tänään, on kahdet viimeiset. Sitten riitti, kiitos kaunis. Pahin oli ehkä keskiviikkona, kun oli ainejärjestön pikkujoulut. Otin juomakisan yhden pojan kanssa. Voitin tietenkin, eikä täällä ole kai enää kauhean montaa halukasta kanssani vastaavaan kisaan. Hassua, minulla ei ole edes hyvä viinapää. Se kisa oli kuitenkin rankka. Olin syönyt tiistaiaamuna viimeksi, enkä juonut illan aikana yhtään vettä. Kisan jo loputtua, kun olin juonut jo kaksi enenmmän kuin haastajani, jotkut vastuuttomat ihmiset ottivat oikeuden tarjota minulle vielä kaksi juomaa. Se oli menoa sitten.

En olisi ikinä selviytynyt itse kotiin. Onneksi P oli lupautunut taksiksi. Selvisin juuri ja juuri sen parisataa metriä hänen autolleen, mutta melkoisen horjuvasti. En ole aikoihin ollut niin humalassa. En edes muista, milloin viimeksi. Kiltti ihana P vei minut kotiin. Onneksi hän tiesi, missä asun, sillä itse en ollut enää ihan varma. En tiedä, mistä idea tuli, mutta pyysin hänet teelle. Kämppäni oli niin hirveässä kunnossa, ettette voi edes kuvitella, enkä minä ollut yhtään paremmassa. En saanut itse kenkiä jalastani. P katseli vieressä, kun taistelin pysyäkseni pystyssä ja voin pahoin. Hän kai lähti niin, että olin jo nukahtanut.

Syömiset ovat menneet pääosin melkein siedettävästi tällä viikolla. Kerran-pari päivässä olen syönyt, paitsi keskiviikkona ja torstaina. Torstaina pikkujouluissa söin suolapähkinöitä ja suklaata, siinä päivän syömiset. Tänään en syönyt kotona. Kävin pikaiseen entisessä kotikaupungissa, ja ajauduin kerran yksin kahvilaan (äidin kehoituksesta) ja söin focaccian ja kahvin. Illalla olin tapahtuman kahviossa vielä parin sukulaisen ja äidin kanssa, otin leivän (juusto, margariini, salaatti, kananmuna, tomaatti) ja palan maustekakkua. Kotona viedä nuudeleita. Kiitos vaan, huomenna vaaka taas irvailee kustannuksellani!

Joulu tulee. Ahdistaa. Inhoan jokajouluista syömistä. Rakastin jouluruokia, kunnes niistä tuli elmän ja kuoleman kysymys. Minä kuolen joka joulu.

Voi luoja! Therru on ollut taas toimelias. Hyvällä vai huonolla tavalla, pikku ystäväiseni, sitä ei varmaan osaa sanoa kukaan.

Eilen vietimme kaverini synttäreitä. Ohjelmassa oli aloittelu yhden kämpilla ja sitten baarikierros. Therru joi tapansa mukaan aivan liikaa, mutta tapansa mukaan myös pysyi tolpillaan ja pysty tanssimaan loppuun asti. Mukana olivat suunnilleen kaikki kaverit, jotka olen maininnut tässä blogissa, ja enemmänkin. Alkuunsa kaikki meni hyvin.

Tai ehkä se meni hyvin loppuun asti. Erinäisten sattumusten jälkeen saatoin viimeiset kaverit kyyteihinsä. Menin yöpaikan sijaan takaisin paikkaan, jossa oli sateenkaaribileet. En tosissaan ollut kyllä naisseuraa vailla, halusin vain tanssia heidän kanssaan. Aluksi tanssin yhden syötävän suloisen tytön kanssa. Kun hän lähti, sain nopeasti parikseni erehdyttävästi miehen näköisen naisen. Myöhemmin kävi ilmi, että hän on minua 17 vuotta vanhempi. Ei hän kyllä vaikuttanut niin vanhalta, mutta uskoin kyllä, kun hän kertoi..

Tanssimme siihen asti, kun paikka meni kiinni ja suuntasimme taksijonoon. Jono oli infernaalisen pitkä. Lupasin odottaa sen naisen kanssa. Itselläni oli sovittu yöpaikka sadan metrin päässä taksitolpalta. Hän sai kuitenkin suostuteltua minut mukaansa. Hän lupasi, ettei hänen luonaan tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Ei meidän tarvitse tehdä mitään. Että Therru saa kyllä nukkua ihan rauhassa, jos tahtoo.

Lähdin sitten. Hän asui eri paikkakunnalla. Taksi sinne ei ollut halpa. Samaan autoon tuli kuitenkin limainen keski-ikäinen mies, joka oli menossa vähän kauemmas samaan suuntaan. Hän maksoi kaiken, ja oli kyllä syytäkin. Seuralaiseni nimittäin istui edessä ja minä sen niljakkaan miehen kanssa takana. Mies kyllä tiesi, ettemme ole kiinnostuneita hänestä, mutta hän kähmi minua niin törkeällä tavalla, ettei hyvä tosikaan! Se oli ehkä elämäni pisin taksimatka.

En ole ennen ollut naisen kanssa sängyssä. Ei se ollut niin pelottavaa, vaan oikeastaan kaunista, vaikka humala olikin vähän turhan tuhti. Nukahdin turvallisin mielin hänen kainaloonsa.

Mutta oli siinä miettimistä aamulla herätessäni, että missä olen, kenen kanssa ja mitä oikein on tapahtunut. Hellittelimme kuitenkin aamulla vielä ennen kuin lähdin kotiin. Bussi meni onneksi ihan läheltä.

En kadu, en ole vihainen, surullinen tai pettynyt. Olen hämmentynyt. En tiedä, mitä tunnen. Olen edelleen suunnilleen stratosfääriä myöten ihastunt P:hen, mutta huomasin pitäväni kovasti myös tästä naisesta. En tiedä, mitä teen. En kai mitään. Odotan ajatusten ja tunteiden tasoittumista. Yritän kerrankin kuunnella itseäni.

Hän sanoi jotakin kaunista minulle. Tunsin itseni nimittäin hirvittävän lihavaksi, ja sitä todella olenkin nyt. Olin kumartunut eteenpäin. Hän silitti selkääni ja kuiskasi "pieni luurankotyttöni".

Pieni luurankotyttöni.