Hiki noruu selkää pitkin, olen juuri sopivasti ajoissa. Se soittaa lääkärille, joka tulee hetkeä myöhemmin. Sulla on ollut aika paljon näitä haavoja nyt. En katso sitä silmiin, kun se kyselee. Se puuduttaa huolellisesti vaikka sanon ettei tarvitse eikä se satu yhtään.

Ne ovat ehkä nimenneet minulle uuden hulluuden. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikea psykoottinen masennusjakso lukee papereissa ja mun on vaikea uskoa, tai ainakaan hyväksyä, sitä todeksi. En minä ole sairas. Minä käyn töissä ja pesen hampaani. Olkoonkin, että joskus menee kaksi kuukautta niin etten jaksa viedä roskia, tiskata tai vaihtaa lakanoita.

Joskus musta mönjä valuu seinien raoista eikä se saisi tulla. Tiedättekö, se on maailma, jossa epätosi voikin olla totta.