Maa on liukas, kuin muhkuraista peiliä, jonka pinnalla pyörii muutama yksinäinen hiekanjyvä, kun kävelen terveyskeskukseen hakemaan tikkejä. Lääkäri on kovin empaattinen, sillä on lämpimät ja kauniit silmät. Kandi ompelee huolella, siinä menee ainakin tunti. Lääkäri on huolissaan eikä lopulta uskalla päästää minua kotiin. Se tekee sen saatanan M1:n, enkä minä edes yritä karata. Se seisoo raollaan olevan vessanoven takana kun pissaan. 

Ja täällä sitä taas ollaan, osastolla jossa on lukitut ovet ja kettingillä seinään kiinnitetty sytkä. Sisällä vailla ulospääsyä eikä musta tunnu miltään.