Ne luulevat, että haluan olla kaunis. Ne luulevat minun luulevan, etta laihuus tarkoittaa kauneutta. Kuinka väärässä ne ovatkaan! En tavoittele kauneutta. En vammaile niin pinnallisen asian vuoksi. Tavoittelen täydellisyyttä. Täydellisyyttä!

Vihaan ruumistani, tätä mätänevää heikkoa lihaa. Vihaan fyysisyyttäni, haluan siitä eroon. Vihaan lihallisia tarpeitani ja haluan voittaa ne. Eikö sellainen elämä kuulosta ihanalta, jossa ei tarvitse syödä eikä nukkua? Tämä on syy, miksi piri kiinnostaa.

Ruumiini on saastainen. En tiedä täsmälleen, mistä se johtuu. Minulla on kuitenkin aavistus. Olen pitänyt itseäni lihavana melkein viisitoista vuotta. Olen siitä asti inhonnut fyysisyyttäni. En ole arvostanut kehoani oikeastaan koskaan. Siksi olen häikäilemättä käyttänyt sitä hyväkseni. Olen hyötynyt siitä, että joku himoitsee sitä. Olen tuottanut sillä tyydytystä hyötyäkseni siitä. Seksi ei sinänsä merkitse minulle mitään. Ei tunnu miltään, ei ainakaan hyvältä. Käytin sitä vain välineenä, silla luulin sen olevan yhdentekevää. Ehkä se onkin.


Ja tähän päivään. Tämä kuumuus tekee hulluksi. En kerta kaikkiaan kestäisi tällaisia lämpötiloja. Pakkasta kestän vaikka kuinka paljon, mutta kuumuus, se on liikaa. Olen hikinen, vaikken tee mitään. Tupoan aina helteellä, ja jopa hetkellinen turvotus on painajaiseni.

Odotan innolla uuteen kaupunkiin muuttoa. Asuntoa ei vielä ole, toivottavasti ennen opintojen alkua saan. Odotan innolla mutta myös kauhulla. Ajatelkaa, kun asun yksin, kukaan ei ole pelastamassa minua itseltäni. Nyt olen vielä puolitoista kuukautta äidin valvovan silmän alla.

En saa itsestäni irti mitään henkevää, suokaa anteeksi. Olen tainnut aiemminkin avautua siitä, etten oikein osaa kirjoittaa enää. Kuin olisin kadottanut sanat.