Ostin viikko sitten uuden vaa'an, ja siinä vaiheessa viimeistään elämä räjähti käsiin. Uusi vaaka näyttää suunnilleen kilon enemmän kuin vanha. Olen varma, että uusi vaaka on oikeassa ja vanha vain valehtelee. Vaikka tiedän, että olen laihtunut, olo on kuin kuvassa. Ja käytös myös. Olen ahminut ja ahminut. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joka päivä jotain turhaa ja järjetötä. Jotenkin tuo kaikki hulluus tuntuu vievän merkitystä siltä, että paino on todellisuudessa pudonnut hieman.

Viime viikolla olin jälleen synnyinkaupungissa. Jälleen viinin, siiderin, oluen, lonkeron ja Cherryn kanssa pimeydessä, hiivittiin katulampun valokeilasta toiseen, jumpattiin puistossa (tunnettiin olomme vähän tyhmiksi), käveltiin. Yksi pieni häpeällinen salaisuus sai ensimmäisen ja viimeisen kuulijan. Koskaan. Ikinä. Ja se ilta oli jälleen kaunis.

Nyt vain ahdistaa, eikä minulla ole enää mitään kerrottavaa.