Tästä olisi niin helppo kaatua vain. Kukaan ei huomaisi mitään. Ei E, ei K, ei kukaan. Äitikin on on melkein invalidi, joten kotityöt ovat minun vastuullani. Hänkään ei huomaisi, ei vielä pitkään aikaan.

Olisi niin yksinkertaista pudota. Alas on matkaa, mutta siihen ei tarvita energiaa, ei. Antaisi vain mennä. Pilaisin yo-kirjoitukseni, pääsykokeet, tulevaisuuteni. Pilaisin kaiken. Mutta mitä väliä?

En ole aikoihin juossut, mutta aamulla olen lähdössä isoveljen kanssa rääkkilenklle ennen koulua. Voi apua! siihen on niin helppoa jäädä koukkuun.

Minulla on uusi murrosikä. Olen tiedostanut asian jo pidempään, mutta yrittänyt kätkeä asian. Tänään laulunopettaja sanoi sen suoraan: minulle on tulossa vibraatto. Se on vasta pieni ja hento esiaste, mutta se kasvaa ja kehittyy. Hormonaalisten muutosten, ajan ja harjoittelun myötä minusta voisi tulla koloratuurisopraano. En ainakaan usko olevani lyyrinen, vähän tuo äänen kehitys viittaa syvempiin väreihin.

Mutta minä pilaan senkin.

Anteeksi, Halla.