Hiljaiseloa. Joulukilot poissa, sitten jämähti paikoilleen. No, ei ole ainakaan tullut lisää.

Vihaan tätä. Elämässäni on onneksi muutama kantava elementti. Koiran kanssa menee hyvin, rakastan sitä. Enkelini. Koulussa ei oikein suju, mutta huononkin päivän jälkeen koira on yhtä vilpittömän iloinen nähdessään minut.

Laulaminen. Olen pitkästä aikaa taas alkanut edistyä. Tänä vuonna on ollut jo pari ihan tajutonta suoritusta. Olen jälleen saanut kosketusta siihen, mitä äänestäni voisi tulla, jos eläisin terveellisemmin ja jaksaisin harjoitella. Opettajakin on tyytyväinen. Klassinen laulu on intohimoni, ja tunnilta lähden yleensä toiveikkaana ja onnellisena. Laulaessa unohtuvat omat huolet, vaikka opettajani kuulee laulustani, miten menee. Hän tietää, koska olen väsynyt ja epätoivoinen.

Suomen kieli. Intohimoni. Tunnen vältavaa tyydytystä työskennellessäni sen parissa. Etenkin, jos saan vastauksia kysymyksiini. K on avainasemassa silloin.


Vaikka pystyn syömään, siitä tulee aina yhtä paska olo. Se heijastuu koko arkeeni. Yritän syödä 2-3 kertaa päivässä ja ainakin tuhat kcal. Usein onnistun, toisinaan en. Ehkä minä vielä joskus osaan. Ehkä joskus opin hyväksymään ruhoni. Ehkä joskus voitan pelkoni. Ehkä joskus arpeni paranevat, enkä viillä enää lisää.

Ehkä joskus, kun olen joku muu.