Olen vallan lihonut taas. Olen syönyt kuin mikä, vihannut itseäni ja syönyt lisää. Nytkin on riisipuuro uunissa. Ja leipää! En käytännössä ikinä osta itselleni leipää, mutta viimeyönä sitten tein sitä. Ei se edes ollut mitenkään tavattoman hyvää, ihan perusleipää vain, mutta pitihän sekin syödä.

En voi luvata ja vannoa itselleni ja teille, etten enää ikinä sortuisi tällaiseen. Voin kuitenkin luvata, että yritän. Kun vain saavuttaisin sen oikean seesteisen tilan, jonka saa parin päivän paastolla aikaan. Jos vain saisin itseni siihen sumuun, kaikki olisi helppoa. Ongelma on vain se parin päivän paasto. Melkein joka päivä käyn N:n kanssa syömässä yliopistolla. Viimeistään se aina katkaisee matkani. Muutenkin sosiaalinen syöminen on aivan liian isossa osassa täällä.