Näin se menee. Valitettavasti.
On ollut urakkaa. Nyt olen selvillä siitä, mitä teille kuuluu, rakkaat. Olen lukenut kirjoituksenne, vaikken olekaan kommentoinut. Ehkä sekin aikanaan.
Makaan sängyllä vielä pyjamassa. Takana on pari lusikallista karpalohilloa ja iso muki mustaa kahvia. Suussa mastuu tupakka. Pitäisi lähteä kauppaan. Ja ulkoiluttaa koira. Piisami haluaa syödä kunnolla tänäänkin. Minä haluaisin omenan tai pari tälle oäivälle. Omenan ja energiajuomaa, lightia tietysti. Eikä unohdeta tupakkia, eihän. Olen kyllä vähentänyt tupakointia runsaasti, mutta ihan vielä en pärjää täysin ilman.
Olen ihan hirvittävän lihava. En ole viikkoihin uskaltanut katsoa painoa. Normaali se on, sen tiedän, mutta ei paljon lohduta. Kun ei pitäisi olla niin paljon. Olen taas päättänyt, että se lähtee laskuun, hinnalla millä hyvänsä. Piisamin on vain kestettävä se, että saa syödä yksin karkkinsa, sipsinsä, pitsansa. Ei minun edes tee mieli sellaisia, ei ole tehnyt pitkään aikaan. Tämä taitaa olla ihan oikealla ruualla kerättyä läskiä. Puhdasta läskiä.
Mutta se läski saa nyt kyytiä. Aamen.
Pakko kai sitä on niin yrittää ajatella.. Ja toivon tosiaan, että laskee! Mä kyllä syön liikaa.. Ja tää viikko oli suht kevyt vielä.. Mut ens viikol sit taas liikun enemmän.
VastaaPoistaVoin lohduttaa, et jos oisin 'tavallinen tallaaja', enkä urheilija ni en tosiaan sais itteeni näin paljon liikkeelle.. Mul on nimittäin usein motivaatio-ongelmia, mut pakko on mennä treeneihin ja toisaalta sit täyttää harjotuspäiväkirjaa jne.. Aa vaikee selittää mut kuitenki :D
Mut aww toi kuva on niin söpö...ja niin totta! :(
Kyllä se vielä siitä! Välillä vaan on vaikeaa.. Tsemppiä sullekin!<3