Uneliaat verhot

Elämä on unista. Nukun paljon, liikaa. Tänäänkin heräsin alle tunti sitten, vaikka menin yhdeltä nukkuun. Toisinaan otan pitkiä päiväuniakin, kun en vain pysy hereillä. Mikä minun on?

En saanut paljon paskaakaan luettua eilen, vaikka Piisamikin pysyi poissa täältä, jotta saisin luettua. Mitä minä tein? En mitään. Tiskasin, pesin pyykkiä, keittelin koiralle ruokaa. Tupakoin liikaa, roikuin koneella. Missä on se kaikki energia, jota minulla kuuluisi olla? Kerääntyykö se vain läskiksi sen sijaan että olisi sitä käyttöenergiaa, jota tarvitsen?

Pikkasen meinais ahdistaakin. Katselin eilen Kelan sivuilta, että ensi kuun opintotuen kohdalla lukee Maksueste. Tarkoittaako se sitä, että opintotukeni on katkaistu. Vai kenties sitä, ettei päätöstä ole vielä tehty. Ei ainakaan minulle asti ole tullut mitään tietoa päätöksestä, vaikka lähetin vaaditut paperit jo kauan sitten. Päätöksen olisi pitänyt jo tulla. Jos en saa opintotukea muutaamaan kuukauteen, millä ihmeellä elän, ruokin koirani, maksan laskut ja bussikortin? Ei minulla ole mitään muita tuloja.

En haluaisi olla tällainen läski ja laiska paska, joka ei saa edes omia asioitaan hoidettua. En jaksa lukea tentteihin, en tehdä koulutöitä, en mitään. Siivottua saan tasan silloin kun tulee vieraita, ja silloinkin hyvin pintapuolisesti. Ympärilleni kertyy sedimenttiä, kerroksittain läskiä, laiskuutta, pölyä, unta, loputtomasti koulutöitä, joista en selviä.

Kumpa voisinkin elää siinä unimaailmassa, haaveissani, kaukana tästä todellisuudesta. Minä juoksisin kauriiden kanssa, joisin kastepisaroita lupiinin lehdiltä, tanssisin ja laulaisin tähtien kanssa maailmankaikkeuden vanhinta sinfoniaa.