Rosaceae

Jälleen synnyinkaupunki, Ramona, käveltyjä kilometrejä. Kummityttö, voi kun sillä on ihana hymy, salaattia tädin kanssa, vähän bussiseikkailua ja paljon juustoa. Olin silti pettynyt, kun en saanut otettua yhteyttä Hopeaan, jota piti tavata myös. En vain saanut aikaiseksi. Yhtä toistakin kaveria piti nähdä, mutta sekin jäi.

Kotona, täällä opiskelukaupungissa, odotti piparkakkutalo, jonka seinät oli kuorrutettu karkilla ja pihamaalla oli lakritsista laattakiveystä. Piha on vielä jäljellä, seinät ja portit katosivat Therrun ja Piisamin sisuksiin. En halua ajatella sitä kalorimäärää kaapeissani.

Yksi positiivinen asia odotti kotona: vaa'an lukema, joka ei ollut noussut. En edes haaveile sen pienenevän, kun käyn synnyinkaupungissa, yleensä se vain kasvaa. Kaikista tuliaisjuustoista, pähkinöistä, suklaasta ja leivistä huolimatta se pysyi samana. Olin onnellinen sen pienen hetken.

Yksi suuri pettymyskin odotti. Akvaarioni suurin, vanhin ja rumin kala oli kuollut. Olihan se jo vanha kuin taivas, mutta minun tietääkseni se oli varsin terve ja hyvinvoiva. Vaikka altaassa on vielä parisenkymmentä kalaa, se tuntuu tyhjältä ilman kuningastaan. Kuinka pieni lohikäärmetyttö voikin kiintyä yhteen kalaan niin paljon, kuinka sellaisen otuksen menettäminen voi tuntua niin pahalta. Ja kuitenkin se tuntuu.

No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!