Ja sitten tulee niitä iltoja, kun ilmassa leijailee toivo. Kun vatsanpohjaa kutittaa ja hymyilen salaa nukkuvalle koiralle. Ehkä kaikki vielä järjestyy. Ehkä jonain päivänä olen vapaa ja vahva. Kaikki ei muutu nyt heti paremmaksi, mutta ehkä pikku hiljaa, kun uskallan vain antaa itselleni mahdollisuuden.

Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa ja pelottavaa. Mutta näin hyvän päivän jälkeen aistin aavistuksen toivoa.