Minulla on maailman suloisin kummityttö! <3 Se on sellainen pieni, näin pieni. Ristiäiset olivat eilen. Tuossa olikin se iloinen uutinen. Nyt niihin muihin. Minä lihon lihomistani, mutta minkäs teet. Onhan se käsittämätöntä, että lihon täkaista tahtia, vaikka teen fyysistä työtä. Okei, liikunta kuluttaa, mutta valvominen stimuloi ruokahalua. +-0 Elämä alkaa tuntua välillä melkein entiseltä, ei niin tyhjältä enää. Ristiäisiä edeltävänä yönä en ehtinyt nukkua sekuntiakaan, en edes käynyt sägyssä. Askartelin ristiäiskarkit ja muuta tärkeää. Eilen illalla tuli jo itku aivan mitättömästä syystä. Väsymys oli käsinkosketeltavaa. En muista, koska olisin viimeksi nukkunut tarpeeksi, en varmaan koskaan. Odotan vain muuttoa. Ei ole asuntoakaan, ja koulu alkaa reilun kahden viikon pästä toisessa kaupungissa. Odotan sitä elämää. Siitä tulee elämää. Minun ei ole mikään pakko syödä. Ajatelkaa, saan valita nälkäeuforian, numerot, väsymyksestä unenomaisen arjen. Aion silti olla maltillinen, ettei mene liian överiksi. Haluan jaksaa koulun. Haluan valmistua.


En edes taistele lihomista vastaan. Syön itse asiassa tarkoituksella liikaa. Haluan rajun muutoksen. Odotan muutosta ja uutta mahdollisuutta täydellisyyteen.