Eilinen meni kyllä ihan totaalisen pieleen. Sain kunnon bulimiakohtauksen illalla, ja maailma muuttui taas mustan mustaksi. Kaiken hoipuksi söin aamulla maustekakkua ison palan jäisenä. Tiedätte varmaan, miten helvetin paljon siinä on kaloreita! Olin ihan varma, että lihon ainakin MILJOONA KILOA sen takia. Vaan enpäs lihonut. Vaaka näytti äsken samaa kuin eilen ennen syömistä. Mutta jos en olisi sortunut, se olisi voinut näyttää vähemmän!
Jouduin tänään selvittämään ystävälleni, millaista elämää elän ja haluan elää. Hetken mietittyäni totesin, että hard corea. Elämän kuuluu mennä kovaa ja korkealta. Onhan siinä riskinä sitten pudota kanssa tosi korkealta, mutta riskit tekevät elämäästä jännittävää. Tylsyys on ehkä pahinta heti lihomisen jälkeen. Elämän pitää tuntua joltakin. Mieluummin vaikka pahalta kuin ei miltään.
Olen tavallaan saavuttanut jo ihanne-elämäni. Se ei tarkoita villiä ryyppäämistä joka viikko tai sellaista. Nykyelämäni koostuu iloisesta odotuksesta, pettymyksistä, äärimmäisistä tunteista. Ei aina tapahdu mitään ihmeellistä, mutta hurjia suunnitelmia on ainakin. Tunteet heilahtelevat nopeasti laidasta laitaan, mutta aina tuntuu joltakin. Elämään kuuluu niitä pieniä iloja, kun onnistuu ratkaisemaan tehtävän täydellisesti, jännittää tentin tuloksia, liftaa, tekee tehtäviä viime hetken paniikissa ja suunnittelee ensi kesän extreme interrailia. Ja tietysti syömisvammailu, rakas koirani ja täydellisyyden tavoittelu tekevät elämästä merkityksellistä. Ja tietenkin pohjaton tiedonjano.
Ihmissuhteet olen pitänyt aika pinnallisina täällä. Tuntuu turvalliselta ja helpolta syrjäytyä täällä omassa pesässäni. Eilen minuun tosin iski hirveä halu iskeä yksi tietty mies. Toisi vähän lisäjännitystä elämään. En kuitenkaan tee sitä, sillä en ole oikeasti kiinnostunut hänestä tai seurustelusta. Kunhan tekisi mieli leikkiä. En kuitenkaan ryhdy sellaiseen. Olisi julmaa leikkiä toisen tunteilla. Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun moinen juolahti edes mieleen. Missä vaiheessä olen vajonnut näin alas?
Olen ihan samaa mieltä tuosta, että tylsyys on pahinta lihomisen jälkeen. Oon ollut koko syksyn hieman masentunut ja allapäin sen takia, kun mulla on oikeasti ollut vain niin tylsää! Tietty voishan siihen itsekkin varmaan vaikuttaa jotenkin, ja kokeilla jotain uutta, mutta asun niin syrjässä, että täällä on vähän vaikea tehdä mitään. :D
VastaaPoista