Valmistauduin tänään huolella. Kaikki oli valmiiksi ajateltua. Kävin luennolla, jonka perusteella olisin valmis vaihtamaan pääainetta vaikka heti. Lähdin luennolta kiireellä odotellakseni bussia, joka oli aivan liian täynnä ollakseen mukava kyyti. Tarinani kulkee vääjäämättä kohti kliimaksiaan, jonka tarkemmalta kuvaukselta olen päättänyt teidät säästää.
Otan voin ja neljä munaa huoneenlämpöön. Vien koiran, pesen pyykkiä. Vastaan puhelimeen ja nauran iloisesti samalla kun mieleni laskee voin kaloreita ja strategisten kynsien pituutta millimetrin kymmenesosina. Vatkaan, sulatan, sekoitan. Nyt ei säästellä voita eikä sokeria!
Mutakakku on liian makeaa, liian rasvaista, liian suklaista; pinaattipasta maistuu kaikin puolin liian taivaalliselta, eikä kaloreilla ole väliä. Tai on: mitä enemmän, sitä enemmän!
Postuessani hetkeä myöhemmin valkoisen alttarini ääreltä silmät punaisina ja naama turpeana tiedän antaneeni jälleen palan itseäni pois, ja pahinta on se, etten ole aikoihin enää jaksanut välittää.
Huomenna sitten uusiksi, iloiset veikkoni, sillä kaapissa on vielä puolikas mutakakku!
:( <3 en ees tiedä mitä sanoisin.. Mut no ainaki ymmärrän miltä tuntuu, tollaset kaudet on vähän turhankin tuttuja..
VastaaPoista