Nemesia

Sunnuntaina matka seikkailukaupunkiin. Infernaalisen univelan venyttämä levoton uni vei minulta Stratovariuksen keikan, mutta pystyin nielemään kiukkuni ja ehdin nähdä Nightwishin täyspitkän spektaakkelin.

Konsertit ovat maagisia, irti todellisuudesta. Siellä kohosin itseni yläpuolelle, punainen rusetti päässä, E:n yhtä punaisten huulien suttaantunut kuva poskessa ja raidat paljaana annoin musiikin ja taikuuden viedä pois.

Mieleen nousi ajatus, että pitäisi varmaan antaa hiusten kasvaa pitkiksi. Jos pettymyksekseni huomaan viiden vuoden päästä olevani vielä hengissä, voin lohdutukseksi moshata niskat sijoiltaan.

Nightwishin uusi laulaja on lumoava. Katselin täydellisen normaalipainoista, upeaa naisen vartaloa, jonka edessä ihmiskehon jumalaisuutta palvova Therru olisi polvillaan. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän, niin elävästi kannettu taideteos. Kyllä täydellisyyden tunnistaa, kun sen näkee. Joskus haluaisin kysyä juuri sellaisen kantajalta, kuinka tämä itse kokee vartalonsa.

Sen illan olin taas rehellisesti onnellinen. Vaikka sainkin lukea puhelimeni näytöltä jotain, mitä jo aavistelinkin, ilta oli elämänmakuinen. En yllättynyt viestin sisällöstä, vaan sen saapumisesta. Afrikka ja Pohjoisnapa ovat kaukana toisistaan, eikä toinen niistä ole edes manner.

Puhelimen huuruiset kuvat muistuttakoot minua mustina hetkinäni elämästä ja rakkaudesta maailmaan, jonka asfaltti on lämmintä ja jonka tuulet kantavat siivetöntäkin.

Oluen ja kuohuviinin makeuttamaa naurua nuotiolla Alppipuistossa, siinä palavat kalorilaskelmat, kauppakuitit ja ajatuksia elämästä. Nuotion hehkussa E painaa jälleen punaisen merkkinsä poskeeni ja minä painan omani hänen poskeensa ja tiedän, että kauas pois on tässä ja nyt. Tupakansavusta sumeaa humalaista ilakointia raitiovaunupysäkillä, riehakas puhelu Hopealle ja lupaus tulevasta.

Puukkobulevardilla kaksi miestä koittat iskeä minua samanaikaisesti, enkä ole koskaan saanut niin montaa käsisuudelmaa, mutta nauraen hyppelen E:n ja tämän siskon kanssa pois, pois, poltan kuudennen kerroksen ikkunasta jalat ulkopuolella roikkuen ja tunnen vapauden jalkapohjissani.

Aamuyöllä on pieni kiusaus vetää jo valmiiksi nyrjähtänyt tajunta pois E:n lääkkeillä, joita ei tietenkään saa yhdistää alkoholiin, mutta jätän sen tekemättä, sillä tiedän sammuvani joka tapauksessa liiannopeasti.

Aamulla E:n lähdettyä herään ihme kyllä patjalta, on hävyttömän hyvä olo. Lompakossa on enää kiliseviä kolikoita, tulen jälleen tietoiseksi jokaisesta lihotusta kilostani ja pehmeyteen vetäytyvästä luustani, mutta mieleni on vielä niin kevyt ja kupliva, etten jaksa ahdistua kovin pahasti.