Haluaisin vihata koko maailmaa ja teitä kaikkia. Haluaisin vihata, jottei teidän tuskanne koskettaisi minua. Haluaisin vihata, ettei teidän itkunne, huolenne ja anelunne saisi minua epäröimään ja vihaamaan itseäni vielä enemmän, koska satutan teitä. Haluaisin vihata, ettei tarvitsisi välittää.

Mutta minä välitän. En vihaa teitä, mutta itseäni kyllä. Tuntuu pahalta satuttaa teitä. Mutta mitä ikinä teenkin, en voi sille mitään. Rakkaat, olisi parasta, jos voisin täysin vetäytyä maailmastanne.

Haluaisin lopettaa tämän salailun, peittelyn, välttelyn, tekonaurun ja ruuan kantamisen roskikseen. Mutten pysty. Antakaa anteeksi.

En osaaa päästää irti. Tiedän, että joskus minulla oli mahdollisuus kääntyä takaisin. En kääntynyt, ja nyt minulla ei ole. Ne luulevat, ettäminulla menee nyt niin hyvin, kun olen lihonut niin paljon. Näytän ehkä terveeltä joo, mutta onneksi ne eivät näe sisälle. Näytän paremmalta ja vanhat vaatteet pysyvät päällä. Mutta hyvät ystäväni, mitä luulette tapahtuvan, kun koulu alkaa? Alkaa uusi vuosi täydellisyyden tavoittelua, nälkää, kylmyyttä, väsymystä, itkua ja pelkoa. Mutta ne näkevät siitä vain murto-osan. Ne näkevät, että teen yli voimieni, mutteivät voi mitään! Ajatelkaa, ne voivat olla vaikka kuinka huolissaan, mutta niillä ei ole valtaa peilimaailmassa!