Elämä jatkuu. Se jatkuu aina, vaikka usein toivoisin, ettei se tekisi niin.

Usein oksentamisen jälkeen, kuten tänäänkin, istun vessan lattialla silmät sumeana ja nojaan päätäni seinään. Nielu riekaleina, verenmaku suussa haluaisin huutaa "auttakaa joku minua!". En halua tätä. En halua! Vaikka kuinka päättäisin pitää oksentamattoman päivän, jokin vie minut ensin kaapille, pöydän ääreen ja lopulta vessaan. Minä huudan äänettömästi "ei!", mutta se ei kuuntele. Se ahtaa sisääni sitä saastaa ja lopulta pakottaa oksentamaan vedet silmissä. Enää minun päätökselläni ei ole mitään vaikutusta. Se voittaa aina.

Joskus siellä istuessani toivoisin, että joku tulisi ja ottaisi minut syliin.

Koulussa oksennan melkein aina ruuan jälkeen. Tunnen oloni niin syylliseksi, kun E vilkuilee pöydän yli, kun ahmin. Hänen silänsä näyttävät niin mustilta ja laajenneilta. Hän pitää yllä keskustelua, vaikken minä aina ehdi osallistua siihen, kun on niin kiire syödä. Kun poistun vessaan, kultainen E viihdyttää kavereita, ja kun tulen takaisin, hän kiinnittää kaikkien huomion pois minusta, etteivät he huomaa vetistäviä silmiäni. Kultainen E. En tiedä, tekeekö hän tuota kaikkea tietoisesti, mutta ole kiitollinen, että hän tekee niin.

Tänään en mennyt kouluun. En saanut itseäni ajoissa sängystä ylös, ja kun lopulta sain, en mahtunut ovesta ulos. Tiedätte ehkä sen tunteen, kun mikään vaate ei sovi ja peilistä tuijottaa virtahepo. Se häpeä, se itseinho, se viha.. Sen sijaan vedin orgiat kotona. Perunaa ja voita, paistettu muna, leipää, omenoita ja hunajaa, jugurttia, soijajugurttia ja taikinaa. Olen kehittänyt prototyypin taikinasta. Jauhoja, öljyä, sokeria, vettä. Maun mukaan mausteita, esim. kaardemummaa. Joskus laitan suolaa tai voitakin. Hiivan jätän pois, sillä tämä taikina on tarkoitettu syötäväksi sellaisenaan. Idea tuli, kun söin jauhoja suoraan pussista. Ne kuitenkin pölysivät ikävästi, joten lisäsin niihin vettä. Se taas oli liian vetistä, joten lisäsin vielä rasvan ja sokerin. Sopii pullataikinan ystäville.