Ei se ollutkaan viimeinen kerta, kun näin P:n. Silloin keskiviikkona. Hän nimittäin eilen yllättäen kysyi, kiehautanko teet, jos hän tulee käymään. Eilen olin töissä iltaan asti, joten hän tuli tänään. Ei hän kauaa ollut, mutta ihanaa, että hän kävi. Tuli hyvä mieli.

Se, mikä siinä oli ikävää, oli syöminen. Mummu ja pappa kävi täällä aamulla tuoden kaapit taas täyteen ruokaa, esim. kolmea lajia juustoa. Noh, heidän kanssaan piti aamulla syödä ähkyyn ja ahdistukseen asti, ja sitten P:n kanssa vielä vähän. Onneksi siitä illasta selvisin kohtuullisen vähällä; muutama pala leipäjuustoa raparperihillolla ka yksi kaurakeksi. Joka tapauksessa olen valmis kestämään tämän sen kerran, kun P ottaa itse yhteyttä ja haluaa tavata.

Ja silti vituttaa. Tämä viikko meni tähän asti niiiiiin hyvin. Ja yhdessä päivässä kaikki on pilalla. Saan aloittaa taas alusta. Ja kun se jäisikin siihen yhteen päivään. Mutta ei, täällä on nyt kaapit täynnä sellaista ruokaa, mitä en vain raaski heittää roskikseen. En haluaisi myöskään syödä itsen En tiedä, mitä niille teen. Pahoin pelkään, että syön ne lähipäivinä, ja sitten ei ole itsevihalla enää mitään rajoja.

Minusta ei koskaan tule sitä, mikä haluaisin olla. Ei tätä menoa. Apua!