E tuli, oli ja meni jättäen monia kultaisia muistoja onnen hattaran. Kultaisia, kultaisia hetkiä, kokemuksia, muistoja.
Ehkä kultaisimpana oli eilinen retkemme ja säälittävät teinikännit. Lähdimme bussilla aivan toiselle puolen kaupunkia. Alueille, joilla minäkään en ole koskaan käynyt, vaikka tämä minun kaupunkini onkin. Eksyimme, mutta se oli tarkoituskin. Kävelimme useita kiertoreittejä kotiin, nautimme maisemista, kiireettömyydestä ja toisistamme. Ja humalasta.
Therru ja E, kaksi viinahirmua, hymaltuivat parista siideristä ja kahden desin pullosta 59-prosenttista vodkaa (raakana). Tyhjään mahaan vedettynä, valmiiksi humaantuneena kauniista ilmasta, ystävästä ja vapaudesta.
Olin meikannut kauiisti, jopa rajannut ja punannut huuleni. Humalan parhaassa vaiheessa olin onnellinen. Tunsin olevani kaunis, sopiva, oikeanlainen. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tunsin sitä pakahduttavaa onnea, joka täytti minun sopivankokoisen ruumiini jokaista solua myöten, minun vinoutuneen mieleni asteroideja myöten ja enemmänkin.
Tuo ihana hopeinen pilvi hälveni humalan laskun myötä. Minusta tuli taas tyhmä, ruma, lihava, joka vihaa itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti