Nyt en tiedä enää mitään. Kuvioihin on astunut Piisami, poika, jonka olen tuntenut jo jonkin aikaa, hän vain ei ole ollut kovin merkittävä henkilö elämässäni. Tai mies kai hän jo on, pitkä kuin mikä ja 23-vuotias. Nyt vähän aikaa olen tuntenut jotain epätherrumaista häntä kohtaan. Fyysistä kaipuuta. En tiedä, oliko vielä muuta.
En tiedä, mitä tunnen, en tiedä, mitä tahdon enkä sitäkään, miten jatkuu tai pitäisi jatkua. Piisami tuli käymään myöhään sunnuntai-iltana ja jäi yöksi. Jälkiehkäisynhän minä sitten maanantaina tarvitsin, mistä seurasi ihan oikea fyysinen pahoinvointi. Huomenna menemme kahville, mutta tiedossa on lisää näitä yökyläilyjä.
Hän haluaisi sitoutua, mutten tiedä, pitäisikö minun edes yrittää sellaista. En minä häntä pettäisi, jos meillä olisi suhde, en varmasti, mutta pystynkö sovittamaan elämääni jonkun toisen mukaan? Haluanko jakaa elämäni jonkun kanssa, olkoonkin kuinka mukava ja kiihottava? Uskallanko minä? Uskallanko paljastaa hänelle arpeni, peilini, maailmani ja pelkoni?
Ja vetäytyykö hän, jos riisun naamioni?
Samaistun tähän täydellisesti, minä pelkäsin niin paljon sitoutumista poikaan.
VastaaPoista"Vetäytyykö hän, jos riisun naamioni?", tätä kysymystä minäkin mietin paljon ja mietin edelleen vaikka uskoni meihin onkin vahvistunut ja siihen, että minua voisi joku rakastaa sellaisena kuin olen.
Mä pelkäsin myös tuota sitoutumista - mitä jos en ole tarpeeksi hyvä ja haluttava. Oma poikaystäväni (nyk. exäni) ei ilmeisesti sitoutunut minuun samalla tavalla kuin minä häneen. Joten kannattaa kuunnella sitä omaa sisäistä ääntä.
VastaaPoistaMinä ainakin riisuin naamioni, en aio olla mitä en ole.
Pärjäile (: !
Kiitos tsempityksestä! Tänki päivän jaksanu hyvin pysyy ruodussa, mut pelottaa jos ei niitä tuloksia vaan tule..
VastaaPoista