Tennarit hukassa

Ostin tänään kauniin juhlamekon alennustangosta, vaikkei olisi ollut varaa. Vaan eipä ollut vaihtoehtojakaan. Pikkuveljellä on rippjuhlat pääsiäisenä, eikä minulla ole toivoakaan saada vanhoja, juhlavuustasoltaan oikeita mekkoja pysymään päälläni. Sinivalkoinen mekko löytyi lasten osastolta, kokoa 164. Vaikka se on hieman liian leveä ja olkaimet ovat hieman liian lyhyet, olen tyytyväinen. Kun sovitin sitä valkoisen pitsineuleen kanssa, naisellisista muodoistani ei ollut mitään jäljellä, enkä sure sitä lainkaan.

Eilinen ei mennyt aivan yhtä mallikkaasti. Kävin kaupassa heti kahdeltatoista, sillä olin jälleen unohtanut pikku virpojat. Suklaamunien lisäksi mukaan tarttui itselle pussi lakua, maustamatonta jugurttia, kukkakaali (niillä ei ollut porkkanoita siellä!), light-jaffaa. Lisäksi leivoin taattarileipää. En enää tiedä itsekään, löysinkö pääni pöntöstä eilen neljä vai viisi kertaa. Hävettää tunnustaa, että oksensin maustamatonta jugurttia ja kaurahiutaleita. Onhan se ihan normaalia ja luonnollista oksentaa herkkuja, mutta turvaruokien ahmiminen ja oksentaminen on jotenkin niin turhaa, niin typerää.

Seuraava hammaslääkäriaika on vasta yli kuukauden päästä. Onkohan hampaistani mitään enää jäljellä silloin. Tai minusta ylipäätään. Päivästä toiseen tuntuu, etten jaksa, en kestä, mutta eihän minulla ole vaihtoehtoja. Miten voi olla jaksamatta? Jokainen päivä on ahdistusta ruuasta ja tulevaisuudesta, numeroita ruokapäiväkirjassa ja painotaulukossa, otettujen askelten lukumäärää, peittelyä, valehtelua, välttelyä. Loppuuko se kaikki sitten, kun en enää kestä? Mitä sitten tapahtuu?

Pelkään ja inhoan pääsiäistä jo valmiiksi. Menen jo torstaina synnyinkaupunkiin. Kysyn, jos kummitäti ehtisi lähteä vaikka kahvilaan silloin. Perjantaina tapaan sitä kaveria, joka on menossa naimisiin keväällä, lauantaina yritän viettää aikaa E:n kanssa. Sunnuntaina ja maanantaina on vain juhlia, enkä minä halua. En halua yhtään kakkuapullaapiirakkaa, en konvehteja ja suklaamunia. Pääsiäinen on jälleen yksi ruuan juhla, en halua mämmiä, en pashaa, en kulitsaa, vetäköön vittu käteensä ne suklaamunat ja pääsiäisruuat. Haluan lasin vettä, pannullisen kahvia sekä pari askia tupakkaa.

Ahdistaa. Toivon, että tämä kaikki jo loppuisi. En halua herätä aina uuteen aamuun, juoda puolta lasia vettä, että saan tabletit alas, käydä tupakilla, punnita itseäni, juoda aamuteetä sekä kahvia, hoitaa työ- ja kouluasioita, vältellä ihmisiä ja taistella nukkumaanmenoaikaan asti. Eikö vain voisi hetkeksi pysähtyä lepäämään ilman, että sitä seuraa katastrofi ja entistä suurempaa tuskaa ja ahdistusta.