Viimeinen ilta maalla. Kuinka onnellisuus ja hyvä olo voikin olla ristiriitaista. On onnea, kun metsä ei koskaan ole kielletty, ei hiljainen, kun koira löytää aina uuden kepin ja erakkomehiläiset eivät edes yritä pistää. Kun käsissä on rakot ja hiuksissakin pihkaa, mutta ketään ei haittaa. Missään muualla kuin saunan eteisessä ei ole peilejä, portteja pois, ja vaaka on vanha ja rikki.
Jos vain voisin elää ilman keskivartaloa ja turpeita reisiä. Ja ruokaa. Enää en siedä edes omaa kosketustani turpean mahani päällä enkä kyljissä. En kestä. Reidetkin ovat pehmeät, ne ovat räjähtäneet rasvaksi, sellaiseksi kauheaksi pehmeäksi hytiseväksi massaksi, joka ei sammuta vihaa, vaan ruokkii sitä. En osaa enkä halua kertoa, mitä tunnen, se on liian paksua.
Joskus hyvä olo ja paha olo limittyvät toisiinsa, onni käpertyy tuskan ja vihan yhteiseen syliin eikä mikään ole niin kuin pitäisi. Onneksi ajan voi pysäyttää joskus, jos on oikein --
Ei saa lopettaa tekstejä noin pahaenteisesti :o
VastaaPoistaSä et kyllä ole muiden silmissä lainkaan tuollainen kuin nyt kuvailet, samoja sanoja sinulle kuin mitä sinä minulle ;)