Tiistaina on toinen tikkienpoisto. Taas on sellainen hoitaja, jota en ole ennen nähnyt. Se on asiallinen ja ystävällinen muttei säälivä tai myötätuntoinen. Jotenkin pehmeä ja särmätön, ja inhoan sitä ihan periaatteesta. Se laittaa yhteen haavaan tukiteipit, kun se tikeistä huolimatta irvistää, ja pyytää lääkäriä kirjoittamaan vielä muutaman päivän saikkua.
Kun olen kotiutunut taas vähän vähemmillä tikeillä, posti tuo seuraavan raivarin aiheen. Paperin, jossa kerrotaan, että minulle on varattu lääkäriaika psykiatrian poliklinikalle, sinne, missä psykakin on. Kiroilen kalanpoikasille kun muitakaan ei ole, mutta pyydän kyllä lopuksi anteeksi. Enkä ymmärrä itsekään järjetöntä raivoani ja hoitovastaisuuttani. Onneksi olen lähdössä töihin, niin on pakko kerätä itsensä ja käyttäytyä.
Tänään astun psykan huoneeseen, suljen oven perässäni, en tervehdi enkä katso sitä. En osaa, ja sitäpaitsi olen ehtinyt kerätä kierroksia matkalla. Pamautan postin tuoman paperin sen eteen ja kysyn matalalla, raivoa tihkuvalla äänellä Miksi?
Koska ne on sekä terveyskeskuksesta että ensiavusta olleet yhteydessä lääkäriin. Lääkäri sitten päätti kutsua minut käymään. En halua. Ei minulla ole asiaa lääkärille. En ole tiennyt, että tämä on minun hoitava lääkärini, ja potilashan on hoitavan lääkärin vastuulla. Kuulemma. Olen minä tämän kerran tavannut, viime lokakuussa, ja se oli ok. En vain ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä vieläkään, että miksi. Psykan mielestä olen julma itselleni. Omasta mielestäni vain oikeudenmukainen.
Huomenna on kolmas, toivottavasti viimeinen, tikkienpoisto.
Tunnen itseni lihavammaksi kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti