Viisaritanssi

Moi. Mulla on täällä nyt tää Therru, kakskytviisvuotias, tuli tikkien poistoon. Mut täällä on taas uudet haavat. Joo, samassa paikassa kuin viimeksi. Tää on nyt kolmas kerta. ... Okei. Tehdään näin.

 

Hoitajan ilmeestä saatan päätellä, ettei lääkäriltä tullut kaunista kieltä. Se on sama kuin viimeksi. Se on kovin vakavana pakatessaan jalkaani jälleen. Se kutsuu apukäsiksi toisen hoitajan, että painesiteestä tulee tiukempi. Toinen hoitaja koittaa hakea katsekontaktia, pyyhkäisee hiukset sivuun kasvojeni edestä ja kumartuu eteeni, mutta minä tuijotan tiukasti lihavia jalkojani. Ensimmäinen hoitaja ei edes yritä.

 

Se kirjoittelee koneella ja soittaa pari puhelua. Se meinaa lähettää minut keskussairaalan ensiapuun ja vihjailee jopa M1:stä, enkä osaa muuta kuin puistella päätäni. Laitan sen odottamaan taksia ulkona, että voin polttaa. Se maksaa taksikortilla ja menee sisälle vasta kun auto lähtee pihasta.

 

Ensiavun HTA:n hoitaja on mukava ja asiallinen ja ymmärtää, että minulla on psyka reilun kolmen tunnin päästä, sinne pitäisi ehtiä. Lähetteessä lukee, että ensin on tyrehdytettävä verenvuoto. Se laittaa vain löysän paketin siksi aikaa kun odotan lääkäriä.

 

Kello ryömii eteenpäin. Aika on tahmeaa, se valuu pitkin seiniä, hidastaa ovenkarmeissa ja liimaa lopulta ovet kiinni. Ihmiset ympärillä vaihtuvat yksitellen, paitsi kättään kannatteleva tyttö, se on tullut ennen minua. Minä odotan. Jalka on aika märkä, ja rukoilen joka hetki, ettei se ala sotkea lattiaa.

 

Kun pitkä viisari on aloittanut kolmannen kierroksensa, etsin käsiini jonkun ja selitän, että alle tunnin päästä joudun lähtemään vaikka menisin taksilla ja että psykan jälkeen ei ehkä voi enää tikata. Se juoksee vähän aikaa minun lähetteeni kädessään, minä odotan. Odotan yhteensä kaksi ja puoli tuntia ennen kuin minut hakee elämäänsä kyllästyneen oloinen setä. Kävelemme loputtomia käytäviä, joihin meinaan eksyä vaikka seuraan sinipukuista miestä.

 

Saan huonot tikit ja tylyä kohtelua ja lopuksi ne soittaa taksin kun pyydän. En minä silläkään enää ajoissa ole, mutta psyka tietää sen. Taksikuski jutustelee mukavia, ja tuntuu hyvältä olla hetken aikaa jollekulle jotain muuta kuin potilas.

 

Psykalla on kandi istumassa takanurkassa. En jaksa kieltää sen läsnäoloa. En jaksa välittää. Kun kerron, että ensiavussa niitä ei vittuakaan kiinnostanut enkä voi niitä siitä moittia, psyka on eri mieltä. Ne ovat kuulemma soitelleet sieltä peräänkin. Saikkua ne sen sijaan eivät jatkaneet, mistä psyka järkyttyy enemmän kuin minä. Sille on aivan selvää, ettei tällä jalalla juosta portaita. Se tarjoaa saikkua psykiatriselta, mutten ota vastaan.

Olo ei varmaan koskaan ole ollut yhtä tyhjä. Kuin ei olisi oloa ollenkaan. Vain tunteeton tyhjiö, eikä se tunnu pahalta. Edes se ei tunnu miltään, etten tiedä tikkien tarkkaa määrää. Kai 34 tai 36, eikä ne poistaneet yhtään vaikka piti.

Varaan ajan seuraavalle päivälle terveyskeskukseen, missä joku eri hoitaja poistaa muutaman tikin, ei kysele tyhmiä eikä yritä saada minua puhumaan. Joku random lääkäri käy jatkamassa saikkua seuraavaan tikkienpoistoon asti, eikä esimieheni ilmekään värähdä, kun vien sille uuden lapun.

Tänään tainnutan itseni Oxaminilla koska en halua olla hereillä yhtään kauemmin kuin on pakko.