Ja taas mennään. Aamulla, Kun on jo vähän hoppu konttorille, yksi nilkan haavoista, niistä joiden tikit poistettiin perjantaina, päättää räjähtää. Se raottaa kapeita huuliaan vain puoli senttiä, ja kaikkialla on mustaa hyytynyttä verta ja vähän myös punaista. Pahkurainen nilkkani onkin äkkiä tasaisempi ja paineen tunne poissa. Oikeastaan ei tunnu miltään.
Vasta töiden jälkeen ehdin soittaa terveyspalveluiden neuvontaan, ja siinä vaiheessa haava irvistää jo pidemmältä matkalta. Ne komentavat minut terveyskeskuksen iltavastaanotolle, missä pienen odottelun jälkeen nuutuneen oloinen hoitaja hakee minut huoneeseen. Tämä on taas ihn uusi hoitaja minulle. Ei noin vanhalle haavalle voi kuulemma mitään tehdä, paitsi jos sen leikkaa uudelleen auki ja ompelee kiinni. Mutta se ei ilmeisesti ole nyt vaihtoehto. Hoitaja puhdistaa haavan, teippaa sen huulet yhteen ja paketoi sen ja soittaa lääkärille sairaslomasta. Ja niin minulla on jälleen lisää sairaslomaa ja haavan puhtaanapito-ohjeet.
Huomenna on se lääkäri, mistä meinasin saada raivarin viime viikolla. En perunut sitä vaikka mieli teki, psykan kanssa keskusteltuani olen valmis menemään sinne. Voin aina kävellä pois, eivätkä ne voi pakottaa minua mihinkään, kun olen sekä aikuinen että lihava, mutta silti minua hermostuttaa, kun en yhtään tiedä, mitä on tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti