Terveysaseman lääkäri kutsuu toisen lääkärin arvioimaan, miten tämä toissapäiväinen haava kannattaa virkistää ja ommella, kun se kuitenkin pitää sulkea. Se puuduttaa hyvin eikä mua juurikaan satu, kun se työskentelee hiljaisuudessa. Tuijotan kattoa enkä puhu mitään. Lopuksi se ohjeistaa, että jatkossa haava kannattaa tulla ompeluttamaan heti eikä vasta parin päivän päästä. En vastaa, mutta mitäpä tuohon edes voisi vastata. En ollut suunnitellut tulevani tätäkään hoidattamaan.

Koko viikko töissä on jo ajatuksenakin raskas, mutta se tuo hetkellisesti täytettä elämään. Hetken aikaa teen jotain, millä on merkitystä. Töiden jälkeen olen väsynyt enkä jaksa tehdä mitään, joten kulutan illat vain olemalla, mikä on omalla tavallaan raskasta sekin. Ehkä vähän riskialtistakin, mutta mehän tiedämme, että minä en ole kovin turvallisuushakuinen ihminen.