Ja siltikin elämässä on tulta. Vaihdoin nimimerkkiä, vaikka rakastan jäätä ja talvea.

Em tiedä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. Sain tehtyä sen tekstin, josta kiukuttelin viime postauksessa. Lähetin sen jo lauantain vastaisena yönä, mutta K ei ole kuitannut tekstiä vastaanotetuksi. En minä sitä ihan huvikseni tehnyt. Vaan ehkä se teki hyvää silti. Jouduin oikeasti käymään läpi koko lukioajan. Kaikkina vuosina on ollut jokin vahva vaihe elämässäni. Kai se kuuluu siihen ikään. Sitä vain en tiedä, mikä vaihe minulla on nyt.

Tänään minut herätettiin juhla-aamiaiselle, joten en saanut aamupainoa. Onkin mennyt ihan pieleen muutenkin tämä päivä, vaikka pitäisi olla juhlapäiväni. Olen niin sairaan turvoksissa kaikista niistä miljoonista kaloreista, jotka olen ahminut tänään, ettei ajatuskaan kulje. Olen hiukkasen ahdistunut asiasta. En käsitä, miksen vain voisi suhtautua ruokaan normaalisti. En edes tiedä, mitä se on. Normaali siis, ruuan tunnen valitettavan hyvin. Onhan tässä jotain irvokastakin, kun isäni on gourmetkokki, ja ilmeisen arvostettu alallaan. Ei mikään julkkis, mutta rautainen ammattilainen, joka ei hae koskaan töitä. Työt hakevat häntä.

En tiedä, mitä tavoittelen tällä. En näe tässä tarkoitusta, mutten osaa elää ilmankaan. KAi tämä on niin suuri osa minua. En tiedä mitää, enkä osaa nyt ajatellakaan.

Tahdon mennä pois ja unohtaa kaiken.