Olen äidillä täällä toisessa kaupngissa. Huomenna menen käymään tätini ja pienen kummityttöni luona. Illalla menen veljelle yöksi ja lauantaina käymään isällä. Sunnuntaina käyn molemmissa mummuloissa. Siis arvatkaa, millainen ruokapainajainen tämäkin viikonloppu on!

Tänään meni syömiset kohtuullisesti, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Aamulla annos kevyttä keittoa, luennolla light-energiajuoma, tauolla wiener cafe. Kotona kaksi keitettyä kananmunaa (keltuainen koiralle) ja vähän kauraleseitä. Illalla täällä äidin luona pieni mandariini ja luumu. Tuon kahvin, leseet ja toisen munan olisi voinut jättää pois, niin olisin ollut tyytyväinen..

Tulee kauhea viikonloppu. On toki mukavaa nähdä sukulaisia ja perhettä, mutta miksi tarvitsee aina syödä? Nyt on ihan hyvä olo, kun maha tuntuu aika tyhjältä. Mietin, jos jättäisin huomenna aamiaisen väliin. Täti kuitenkin tarjoaa kahvit ja jotain makeaa. Veljellläkin pitää aina syödä. Tai ei hän pakota, mutta siellä vain tulee aina syötyä. Puhumattakaan noista muista paikoista.

Minulla on unelmia. Voitteko uskoa, että yhä vielä osaan unelmoida! Sain laitoksemme lehtorilta täyden siunauksen pyrkimykselleni täyttää erään niistä. Lisäksi hän lainasi minulle kirjan, jonka ajatteli kiinnostavan minua. Olin ihan varma, että saisin negatiivista palautetta keskustelussamme. Olen kuitenkin ryhmämme huonoin ihan oikeasti. Kyllä minä töitä teen, mutten ihan tarpeeksi. En kuitenkaan saanut. Hän ei viitannut sanallakaan sellaiseen. Kannusti  vain kohti unelmaa, sillä hänen mielestään sellainen toiminta voisi edistää tieteen kehitystä Suomessa.

Minun on vain oltava tarpeeksi hyvä. On onnistuttava keväällä sivuainekokeessa, sillä sivuainevalintani on aika erikoinen yhdistelmä fysiikan kanssa. On oltava tunnollisempi fysiikan ja matematiikan kanssa. On hoidettava koira erinomaisesti. On järjestelmällisesti vähennettävä syömistä. Nämä olisivat tie unelmaani. Lisäksi tarvitaan rohkeutta.

Uskallanhan minä, Therru.