Meni muuten ihan vituilleen koko viikonloppu ja sen jälkeiset päivät. Olen NIIIIIIIN vihainen! Söin kokonaisen komppanian edesta, ja sama tahti jatkuu, kun kaapeissa on liikaa ruokaa. Ensinnäkin tupareista jäi yli paljon kakkua, pikkuleipiä, juustosarvia, pizzaa ja pullia. Juustosarvet ja pullat ovat pakastimessa, siellä ne eivät kiusaa minua. Kaiken muun olen jo syönyt. Isovanhemmat toivat vielä tälle köyhälle opiskelijalle mahtavia määriä laadukasta ja kallista ruokaa. Mitä minä sille teen? Saanhan minä tuon ämpärillisen omenoita syötyä, mutta mitä teen juustoille,linsseille, soijarouheelle, banaaneille ja vaikka mille, mitä kaappini pursuavat?! Tällähän elättäisi suurperheen!

En tiedä. Minulla on unelma, että saisin kolme kiloa pois reilu kahdessa viikossa, kun olisi yksi tapahtuma, jossa näen vanhoja tuttuja. Se ei vain onnistu, koska minusta on synti heittää hyvää luomuruokaa roskiin. Se pitäisi syödä. Rakkaat lukijani, mitä minä teen? Ahdistaa! En halua mättää tuota kaikkea sisääni, mutta voinko minä muuta? Rupeanko minä todella ilmentämään sitä moraalista rappiota, joka sattui sieluun jo silloin, kun asuin äidin kanssa. Silloin oli pakko hävittää ruokaa vähin äänin, jos aikoi välttyä syömiseltä.

Kauheaa. Sunnuntaina iski myös ihan hirvittävä yksinäisyys. Kun viimeisett vieraat lähtivät, jäin yhtäkkiä tyhjään hiljaiseen kotiin suuren tiskivuoren ja hirvittävän ruokamäärän kanssa. Oli minun syntymäpäiväni. Tunsin suorastaan pohjatinta yksinäisyyttä. Lähetin useita viestejä. Vain yksi vastasi. En oikein ehdi puhua nyt. Kaikki ok? Tietenkin vastasin, että toki on! Yritin soittaa monelle ystävälleni, vähän kaukaisennillekin. Yksi vastasi en ehdi. Soitanko myöhemmin takaisin? Ei tarvitse. Moni ei vastannut ollenkaan. Siinä kohtaa mietin, olenko edes olemassa. Itkin kävellessäni koiran kanssa tutuilla lenkkipoluilla yksin. Lopulta yksi kaukaisempi vastasi. Se helpotti jo hieman. Samoin illalla pitkä puhelu äidin kanssa. Yöllä puhuin vielä E:n, ystävistäni rakkaimman, kanssa. Siitä tuli jopa hyvä mieli. Tiesin, että olen olemassa. E sai minut nauramaan hassuilla jutuillaan.

Huomenna olisi tentti. En ole lukenut enkä osaa. En taida jaksaa kauheasti lukeakaan. Tämä sotii minäni kanssa. Ei tuollainen olisi pari vuotta sitten tullut kuuloonkaan! Haluaisin edelleen selvitä kunnialla, mutten vain jaksa. Huominen olisi tosiaan matematiikkaa. Perjantaina fysiikan matemaattisia menetelmiä. En osaa sitäkään. Totta puhuen en osaa enää mitään muuta kuin lihoa.

PS. Paino nousi perjantaista 800g. Voisin tappaa itseni sen vuoksi, mutten tapa. En minä oikeasti voisi. Minulla on liikaa tehtävää vielä.


Uusi lukija. <3 Tervetuloa!