Eilen en syönyt mitään. Kuinka ihanaa se olikaan. En lähtenyt edes Tammen kanssa yliopistolle syömään, en pystynyt. Viikonlopun ahdistus varjosti päivääni, enkä saanut nieltyä mitään kiinteää.
Illalla jaksoin hoitaa velvollisuuteni vain heikosti, minkä jälkeen lähdin Tammen luokse. Minä makasin pehmoisen Hello Kitty-viltin alla, Tammi soitteli kitaralla hiljaista sävelmää. Toivoin tuon hetken kestävän ikuisesti. Kuitenkin se viimeinen sointu tuli, ja minun oli herättävä. Muistettava taas, kuka olen. Millainen olen. Ja vihattava sitä.
Tammi tiesi, kuinka minua ahdistaa. Hän antoi hiljaisuuden tulla, musiikin tulla. Ei kysellyt, ei vaatinut mitään, ja kiitän häntä siitä.
Kiitos kauheasti kommentista,
VastaaPoistaja back at you, koska sullakin on tosi suloinen blogi! : ) ♥
Paljon tsemppejä ♥