Poljen yhä kylmenevissä öissä enää neljä kertaa, ja sitten ehkä lisää, jos. Jos on pakko, jos saan, jos voin. Jos onnistaa ja on paska onni. Tuuli meinaa kaataa sillalla minut ja pyörän, korvat ovat jäässä ja sormet myös, mutta pian hiki virtaa ja jalat huutavat hallelujaa rappukäytävissä.
Päivisin käyn tuijottamassa verkkopankissa tilin saldoa euro neljäkymmentäkuusi senttiä, eikä se siitä tuijottamalla muutu. Lompakon viisisenttinen ei liioin kasva, vaikka kuinka sitä hypistelen. Tiedän, että rahaa on tulossa, mutta palkka vasta parin viikon päästä, ja vuokra pitää maksaa ennen sitä. Eikä se välttämättä edes kattaisi koko vuokraa. Kelastakin tulee joskus, mutta koska ja minkä verran. Eilen jo nöyrryin sen verran, että lainasin äidiltä viisi euroa, enkä enempää lainaa.
Aamulla töiden jälkeen näen unta, että Africa on luonani täällä synnyinkaupungissani, minun kaupungissani. Kahlaamme keltaisissa ja punaisissa vaahteranlehdissä kadulla, minä kannan Africaa harteillani ja vähän myöhemmin hän minua ja meillä on oikein mukavaa. Siellä ovat myös Nuppu ja tämän tyttöystävä, ja uni päättyy jopa uneksi harvinaisen kummallisesti. Herätessäni hymyilen vielä hetken, sillä unissa kaikki on toisin.
En ole vielä kertaakaan oksentanut tai maalannut itseeni raitoja uudessa kodissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti