Rosenrot

Tänään saivat alkunsa ehkä leveimmiksi kehittyvät raitani, eivät pisimmät onneksi. Yhden pohjalla näkyy alla kulkevan verisuonen seinämä - luojan kiitos se ei mennyt rikki, sillä en millään jaksaisi lähteä apteekkiin tai edes kauppaan hakemaan lisää paikkaustarvikkeita. Suihkun kuuma vesi hyväilee minua, terää ja raitoja, nilkoissa se on jo punaista. Vaikka se turruttaa, meinaan oksentaa kivusta, ja siinä menisi hukkaan aamiainen (raejuustoa, 160 kcal). En oksenna, tarkistan vain sen suonen, onhan se ehjä? Kaipa se on. Entä tuo tuossa vieressä, onko se toinen suoni, en ole varma, ei saa olla. Leikattava kangaslaastari saa luvan riittää tänään.

Tammi lupaa, että saan tulla sen luokse illalla, ja mieli vähän kevenee. En halua olla nyt yksin iltaa, valuttaa vaaleanpunaista vettä ja koittaa tuijottaa kaatuvia seiniä takaisin pystyyn. Vielä on huominen ilta paettavana yksinäisyyttä, mutten saa pyydettyä ketään, ei kukaan kuitenkaan halua olla kanssani.

Muuttoasiat ovat hieman selkiytyneet, ja tänään sain taas muistutuksen siitä, kuinka ihania ihmisiä minulla oikeasti on ympärilläni. Eikä minun ainakaan vielä tarvinnut sananmukaisesti panna itseäni töihin. Sain sähköpostia, kahden viikon sijaisuus vaihtelevilla piireillä, ja kylmiltään töihin tietysti. Se alkaa jo kesken muuton, mutta minulla ei ole varaa kieltäytyä. Enkä kai haluakaan. Täältä tullaan taas, kofeiinitabletit, puoli kahden herätykset ja iltaiset väsymysitkut.