Eilen oli ihana, kummallinen ja kummallisen ihana päivä. Seisoin vaaleanpunaisen lasten sateenvarjoni alla (vaikkei edes satanut) sovitussa paikassa ja halasin tyttöä, jota en tunne.
Kävin kahvilla sen naisen kanssa, joka on jotain uutta ja tuntematonta, jotain ihanaa ja ennenkokemattoman herkkää. Kolme ja puoli tuntia yhden kahvimukillisen ääressä hurahti kuin siivillä, eikä suuria salaisuuksia vielä avattu, vaikka niitä leijui ilmassa. Minä olen nähnyt elämää ja ihmisiä, mutta tämä on jotain uutta ja jännittävää, ja samalla pelkään, että rikon jotain kaunista. Varovaista tunnustelua, katseita, hymyjä, pieniä eleitä, sillä kumpikin on vieraalla maaperällä, vaikkakin eri tavalla. Koheltaessa sattuu, joten hiljaa ja rauhallisesti, hymy kerrallaan tutustumme, ja vasta aika näyttää, onko tästä syntymässä ystävyyttä vai jotain muuta. Eikä ystävyys olisi minulle pettymys.
Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että joku noin upea haluaa tutustua minuun ihmisenä, minun itseni vuoksi (ja vähän itsensäkin) vailla tarkoitusta kaataa minua sänkyyn ensi tilassa. Voi kuinka saatanan monta vuotta minä olen ollut enimmäkseen seksuaalisen kiinnostuksen kohteena - tai ainakin ollut kykenevä näkemään vain sen - ja vaikka mukana olisi ollut jotain muutakin, niin ilman seksiä ei olisi ollut sitäkään. Kuinka monta kertaa sillä ei oikeasti ole ollut niin väliä, kuka minä olen. Ja nyt minä tunnen toisin, minä näen ja uskon, että joku haluaa nähdä minun silmieni taakse eikä vain hameeni alle.
Joskus ei meinaa uskaltaa hengittää, ettei kaikki katoa. Kuitenkin elämä on ihanaa, oli jo ennen kuin ensimmäisen kerran tanssin tämän naisen kanssa, ja se elämän ihanuus on minulle vielä uutta ja jännittävää, täynnä yllätyksiä ja seikkailuita, joista en mistään hinnasta jää pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti